Skepsis, tieteen korruptio ja luontaishoitojen vaino

Elina Hytönen 8.3.201S

Vuonna 1976 American Humanist Association AHA:n konferenssi päätti perustaa järjestön vastustamaan uskontoa, paranormaaleja ilmiöitä, spiritualismia, astrologiaa ja irrationaalisuutta yleensä. Tämä järjestö oli Committee for Scientific Investigation of Claims of the Paranormal CSICOP, nykyään lyhyemmin Committee for Skeptical Inquiry eli CSI.

Sen emojärjestö AHA perustettiin jo 1930-luvulla ajamaan sosialismia, humanismia ja vapaa-ajattelua sekä taistelemaan uskontoa vastaan. Sitä ennen AMA, Amerikan Lääkäriliitto, oli käynyt katkeraa sotaa homeopatiaa vastaan jo 1800-luvulta asti. 1920-luvulla homeopaattisista klinikoista ja kouluista oli Amerikassa enää jäljellä murto-osa, ja terveydenhoidon monopoli oli varmistunut lääketieteen ammattilaisille.

CSICOP:in perustajaksi mainitaan yleensä AHA:n jäsen, filosofian lehtori Paul Kurz, joka alkoi ripeästi organisoida SKEPSIS-yhdistyksiä ensin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Jäseniä värvättiin samalla menetelmällä, jota kommunistit ja CIA ovat käyttäneet: ensin luodaan kontakti yhteisön vaikuttajahahmoon, tässä tapauksessa esim. tiedemieheen yliopistossa tai järjestössä, ja tämän ympärille muodostetaan solu, jonka jäsenet eivät tunne järjestön koko agendaa. Jäsenille annetaan paikallisia tehtäviä, jotka kutkuttavat ”rationaalista mieltä” ja kritisoivat hauskasti järjettömyyksiä. Suomen Skepsiksen (per. 1987) järjestämiä tempauksia ovat mm. Huuhaa-palkinnot, homeopatia-pilkkatapahtuma Helsingin Hakaniemen torilla ja tuoreena vaikka Yle Puheen Akti-ohjelman hullunkuristen luontaishoitojen metsästys helmikuussa 2019, esimerkkinä kolmannen silmän voitelu. Yhdysvalloissa ja Englannissa herätti huomiota mm. laaja jumalanpilkkatapahtuma. Ruohonjuuritason toiminta näyttää usein viattomalta hassuttelulta, mutta sen tavoite on selvä: yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen.

1980-luvulla lääketeollisuus ja ravintoteollisuus havahtuivat luontaishoitojen edustamaan potentiaaliseen taloudelliseen uhkaan. Vuodesta 1985 eteenpäin tuoreet Skepsis-järjestöt keskittyivät erityisesti paljastamaan luontaishoitojen edustamia ”terveyshuijauksia” (health fraud -liike). Skepsis on leimannut luontaishoidot tai täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot, kuten niitä myös kutsutaan, pseudotieteeksi ja placebo-vaikutukseen perustuvaksi petokseksi. Suomessa niiden Skepsis-nimityksiä ovat huuhaa ja tarkemmin uskomushoidot. Maailmanlaajuisesti terveysrintamalla näin linkittyneet Skepsis-keskusjärjestöt ja muut samanmieliset järjestöt ovat aloittaneet yhtenäisiä kampanjoita mm. homeopatiaa, kiropraktiikkaa, akupunktiota, kiinalaista lääketiedettä, hyvän ravinnon merkityksen puolustajia (luomu etenkin) ja ravintolisiä sekä näiden tutkijoita vastaan. 1980-luvulla yrttiteet todettiin likaisiksi ja vaarallisiksi, ja Suomessakin lääkärit varoittivat juomasta kamomillateetä. Useamman kerran Yhdysvalloista on lähtenyt liikkeelle kampanja, joka kertoo että omega 3-valmisteet ovat vaarallisia ja aiheuttavat jopa syöpää tai että monivitamiinivalmisteet ovat vain valheellista liikevoiton tavoittelua. Vitamiinien ja luontaishoitojen vaarallisuus (ja toisaalta niiden tehottomuus, missä piilee tietty epäloogisuus) onkin yksi lähes vuosittain toistuvista teemoista.

Skepsis tänään

Skepsis on tänään globaali liike. Tärkeimmät kansalliset järjestöt voi googlata Wikipediasta, niitä on useita kymmeniä (List of skeptical organizations). Näiden lisäksi on lukemattomia paikallisyhdistyksiä. Skepsiksen aatemaailman puolesta toimivia tai sen läpitunkemia järjestöjä, sanoma- ja aikakauslehtiä ja tv-radio-yhtiöitä on runsaasti, ilmeisesti joka maassa. Internet on Skepsis-sivustoja tulvillaan. Skepsis luettelee niitä itse omilla sivuillaan, Skeptical About Skeptics-sivusto luettelee ja luonnehtii niitä kymmenittäin, samoin Martin J Walkerin kirja Dirty Medicine, The Handbook listaa niitä etenkin Englanti-Yhdysvallat-akselilla. Skeptikot itse mainitsevat nykyään internetissä Wikipedian ensimmäisenä viidestä tärkeimmästä maailman skeptikkojärjestöstä (!). Wikipedia sensuroikin systemaattisesti luontaishoitoja ja niiden riippumatonta tutkimusta koskevaa tietoa ja päästää julkisuuteen vain luontaisterapioita koskevan kielteisen, lääketeollisuuden korporatiivisia etuja tukevan tiedon.

Skeptical About Skeptics –sivusto kertoo, että CSICOP (sittemmin CSI) on nykyään ”rahakas huijareiden paljastaja –järjestö (debunking organization), jolla on 4 miljoonan dollarin päämajarakennus New Yorkin Amherstissä ja 5 miljoonan dollarin keskustoimisto Los Angelesissa”. Samassa päämajatalossa New Yorkissa majailevat myös Council for Secular Humanism sekä Commission for Scientific Medicine and Mental Health, joka on omistautunut vaihtoehtoisen lääketieteen ”paljastamiseen”.

CSICOP /CSI julkaisee lehteä Skeptical Inquirer, ”tieteen ja järjen aikakauslehti”. Järjestöllä on arvovaltaisia jäseniä, kuten tunnetut ateistit Richard Dawkins ja Daniel Dennett sekä toimittajia ja akateemikkoja. Walker esittelee kirjassaan Dirty Medicine yli sata Englannissa vaikuttavaa/vaikuttanutta Skepsis-hahmoa. Monet ovat professoreita ja toimittajia, mutta mukana on myös näyttelijöitä, etenkin koomikkoja (kuten Stephen Fry), taikureita (kuten James Randi) ja useita kommunisteja, jotka ovat omaksuneet entiselle ideologialleen aivan vastakkaisen pro-korporatiivisen ajattelutavan. Tärkeillä Skepsis-vaikuttajahahmoilla on yleensä voimakkaat taloudelliset siteet lääketeollisuuteen, kemian teollisuuteen ja elintarviketeollisuuteen.

CSICOP/CSI:n pääasiallinen tavoite on ollut yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen. Se näkyy selvästi järjestön käsikirjassa alaryhmien toiminnan organisoimiseksi (Manual for Local Regional and National Groups, 1987). Kirja omistaa 17 sivua aiheille ”Median käsittely” ja ”PR-toiminta”, mutta vain kolme sivua ”tieteelliselle tutkimukselle”. Epäonnistuneen astrologiaa koskeneen tutkimusyrityksen jälkeen järjestö päätti vuonna 1981, ettei se tee tutkimuksia. Tutkimus epäonnistui siinä mielessä, että sen tulokset vahvistivat astrologi Gauquelinin tutkimuksen havainnot. CSICOP/CSI luonnehtii strategiaansa kahtiajakoiseksi. Se haluaa vahvistaa skeptikkojen otetta mediaan tarjoamalla informaatiota, joka debunkkaa (Suomenkin skepsisläisten viljelemä sana) eli ”paljastaa” okkulttisia ja paranormaaleja ilmiöitä (kuten astrologia, luontaishoidot, rokotekriittisyys, luomuruoka ja väitteet sokerin haitallisuudesta). Toiseksi se haluaa palvella ”median vahtikoirana” kiinnittämällä yleisön ja median huomion median harjoittamaan paranormaalien ilmiöiden myönteiseen julkistamiseen.

Onko Skepsiksellä ideologia?

Mielenkiintoinen kysymys. Skeptikot itse väittävät kivenkovaa, että liikkeellä ei ole kollektiivista ideologista näkemystä, vaan siellä toimivat vain yksilöt. Se ei ole totta, sanoo Walker (Dirty Medicine s.52). Skeptikkojen näkökannat osoittavat, että liike noudattaa kollektiivista ideologista näkemystä.

Yksi liikettä yhdistävä aate on CSICOP:in perustamisesta asti mukana ollut ateismi. Skeptikkojen ateistiset kampanjat eivät kuitenkaan ole saavuttaneet kansan suosiota toivotussa määrin, joten ateismi pysyy nykyään liikkeen toiminnassa taka-alalla. Mutta se on mukana, mm. Suomen Skepsis ry on esittänyt kärjekkäitä uskontokriittisiä kannanottoja perustamisestaan lähtien (Teemu Taira, Väärin uskottu, s. 165). Ateistiset kannanotot liittyvät usein darwinismin/evoluutioteorian ja kreationismin kannattajien välisiin väittelyihin varsinkin Yhdysvalloissa. Meillä keskustelun aiheita ovat olleet mm. kirkon ja valtion erottaminen ja uskonnonopetus kouluissa.

Paul Kurtzin mukaan CSICOP:in perustajajoukko piti itseään ” Valistuksen puolustajana”. Tämä on ideologisen näkökohdan omaksumista. Skepsis-liike esiintyy tieteen, rationaalisuuden ja kriittisen ajattelun esitaistelijana. Se on omaksunut jälkiteollisen ajan uskonnoksi sanotun ideologian, joka rakentuu käsitteille rationalismi ja tiede, hokemalle ”tieteellisesti todistettu”. Toisin sanoen tiedeuskonnon, scientismin. Tiedeuskovaisille tiede on yhtä kuin totuus, jota ei voi kyseenalaistaa, ja myös totuuden ainoa ilmentymä. Usko tieteeseen on uskonnollinen teko, se on valinta joka tehdään subjektiivisesti ja henkilökohtaisesti, ei tieteellisesti. Se on osa skepsisläistä ideologiaa.

Mutta millaisen tieteen Skepsis on valinnut uskonsa kohteeksi?

Tieteellisen prosessin olennainen osa on kyseenalaistaminen, skeptisismi joka kohdistuu todellisuutemme ilmiöihin. Tämä positiiviseksi tai terveeksi skeptisismiksi kutsuttu kyseenalaistaminen kohdistuu myös kaikkeen, mitä tiede tähän asti on saanut selville. Tieto lisääntyy ja uusia keksintöjä tehdään haastamalla tieteelliset tulokset ja testaamalla vaihtoehtoisia hypoteesejä. Tieteelle ei ole ominaista sanoa: tämä on lopullinen totuus. Lisäksi tiede nojaa menetelmään. Se ei periaatteessa puolusta mitään kohteeseen liittyvää asiasisältöä. Se vain osoittaa olettamuksen todeksi tai epätodeksi, paikkansapitäväksi tai ei-paikkansapitäväksi. ”Tieteellinen” ei siis tarkoita välttämättä, että jokin on oikein, validia tai parasta – se tarkoittaa, että on noudatettu tiettyä menetelmää.

Tällainen tieteellinen suhtautumistapa ei ole ominaista Skepsis-liikkeelle, kuten ei positiivinen skeptisismikään. Skepsis-liike sanoo edistävänsä kriittistä ajattelua, mutta sen kritiikki suuntautuu yhtäälle, ei koskaan toisaalle. Se ei pohdi, miksi biomedisiininen lääketieteen lääkkeet ja menetelmät ovat teollisuusmaissa yleisimpien kuolinsyiden listassa. Se ei emmi vastustaa lainsäädäntöä, joka asettaa lääketeollisuuden vastuuseen aiheuttamistaan vaurioista. Skepsis-liikkeellä on kapea negatiivinen agenda, eikä liikkeellä ole tapana osallistua rakentavaan tieteelliseen väittelyyn. Usein sen agenda ilmenee jyrkkänä ennakkoluulona uusia ideoita ja niiden tutkijoita kohtaan. Skepsis on tullut tunnetuksi rajuista hyökkäyksistään tiedemiehiä kohtaan, joita se ei hyväksy. Moni tutkija on Skepsiksen vainon ansiosta menettänyt uransa, rahoituksensa, maineensa, jopa joutunut vankilaan. Luonteenomaisesti Skepsis ei perustele hyökkäyksiään kohteen tieteellisen työn asiakritiikillä, vaan käy työn tekijän kimppuun kyseenalaistamalla hänet henkilönä ja tutkijana.

Dogmaattinen Skepsis kritisoi taikauskona ja pseudotieteenä kaikkea, mikä ei ole puhtaasti materiaalisen maailman ilmiöitä. Ihmisen mieli on aivokemiaa, tietoisuus on illuusio, ihminen on kone. Nämä ovat myös biomedisiinisen lääketieteen mekanistisen ajattelun pääkohtia. Sen juuret ovat kuin ovatkin Valistuksen ajassa. Skepsiksen ei liene koskaan nähty kyseenalaistavan biomedisiinisen lääketieteen premissejä, mitä voi pitää vain ideologisena valintana tieteellisen skeptisismin sijaan. Eikä se koskaan kritisoi lääketeollisuuden tai yleensä suuryritysten toimintatapoja tai korporatiivista tiedettä.

On helppo nähdä, miten esimerkiksi luontaishoidot pakostakin sijoittuvat Skepsiksen aatemaailmassa irrationaalisten huijausilmiöiden eliminoitavaan joukkoon.

Skepsis lääketeollisuuden edunvalvojana

Mutta Skepsiksellä on toinenkin agenda, joka helposti unohtuu, koska se ei ole niin ilmeinen eikä Skepsis suinkaan itse sitä korosta. Agendan selittää Skepsiksen sitoutuminen suurteollisuuden etuihin.

Tiedemiesten enemmistö on nykyään monikansallisten yhtiöiden palveluksessa.(Esimerkiksi Martin J. Walker, Dirty Medicine, s. 10; asiasta on ilmaissut huolensa myös tieteen etiikan tutkija David B. Resnick, Kirja The Price of Truth – How Money Affects the Norms of Science, 2007, sivut 33 – 47.) Tämä trendi on voimistunut viimeisten 30 vuoden aikana. Teollisuus, korporaatiot, ovat suurelta osin yhteiskunnan demokraattisen kontrollin ulkopuolella, niitä ohjaavat markkinat ja taloudellinen hyöty. Suuri raha on korporaatioissa, ei yhteiskunnilla. Yritysten ostamat tiedemiehet tekevät tutkimustyötä ja konsultaatioita yrityksille. He istuvat myös komiteoissa, jotka myöntävät lääkkeille ja rokotteille myyntiluvan, hyväksyvät GMO-tuotteet markkinoille, valvovat tehomaataloutta ja rehuntuotantoa, arvioivat ihmisille, eläimille ja ympäristölle koituvat vahingot, antavat lausuntoja oikeusistuimille ja komiteoille aineista jotka ovat toksisia, allergisoivia, karsinogeenisiä ja teratogeenisiä (kuolemaa aiheuttavia). He istuvat WHO:n ja EU:n keskeisissä neuvoa-antavissa elimissä ja vaikuttavat niiden päätöksiin pandemioista, rokotevaurioiden korvattavuudesta, aspartaamin vaarallisuudesta tai vitamiinien markkinoinnin rajoituksista. Samat korporatiivista tiedettä palvelevat tiedemiehet esiintyvät mediassa tieteenalansa edustajina, mutta ovat siis itse asiassa kaksoisroolissa. Heidän edustamansa tiede on suurteollisuuden kustantamaa ja palvelee sen etuja. Terveyden ollessa kysymyksessä he palvelevat lääketeollisuuden etuja, ei yhteiskunnan, lääkäreiden tai potilaiden etuja. Eikä itsenäistä tieteellistä tutkimusta, jossa rahoitus on riippumaton tuloksesta.

Lääketeollisuuden rahoitus on läsnä myös Suomessa. Suomen THL:n tutkijat tekevät myynninedistämistutkimusta rokoteyrityksille. Turun yliopisto kertoo nettisivuillaan antoisasta yhteistyöstä lääkeyhtiö Rochen kanssa. Muistatteko, kun professori Fågelholm kertoi hymyillen Ylen haastattelussa tekevänsä tutkimusta Coca Colalle? Korporatiivinen tiede on kaikkialla. Yhdysvalloissa lääketeollisuus on hiljalleen vallannut lähes kaiken lääketieteellisen yliopistotasoisen tutkimuksen 1980-luvun jälkeen. Vuonna 2011 lääkefirmojen tutkimusrahoitus ylitti NIH:in (National Institutes of Health, Kansallinen Terveysinstituutti) antamien apurahojen määrän 8 miljardilla dollarilla (TheDailySheeple.com, NCBI.NLM.NIH.gov).

Viime vuosikymmeninä rajusti kasvanut tiedemaailman ongelma ovat väärennetyt tutkimukset. Paine tutkimusten julkisaamiseen on suuri, sillä se tuo tutkijalle arvostusta ja rahoitusta. Kun tutkimuksen teettäjä on lääkeyritys, tutkimuksen julkaisu lääketieteellisessä lehdessä merkitsee, että lääkkeen tai rokotteen myynti nousee kohisten. On selvä, että kielteisistä tuloksista mielellään vaietaan, kun se kerran on mahdollista. Tällöin voidaan jättää kielteiset seikat pois tutkimustuloksista tai muunnella tutkimusta jälkikäteen positiivisemman tuloksen saamiseksi (tai jättää tutkimus kokonaan julkaisematta). Kaikkea tätä tapahtuu. Vuosina 1966-1997 tieteellisistä julkaisuista 37 % vedettiin pois tieteellisten väärinkäytösten vuoksi. Vuosina 2000-2011 poistettujen tieteellisten tutkimusten osuus oli jo 72 %. Lääkeyritysten rahoittamien tutkimusten kohdalla osuus oli suurin, peräti 75 %. (Mercola-sivusto, 30.12.2014) Tutkimukset ovat yhä uudestaan todistaneet, että lääkeyritysten rahoittamat tutkimukset suosivat yritysten lääkkeitä 80 %:ssa tapauksista.

Lääketieteellisiä tutkimuksia teetetään myös tietokoneella. Vuonna 2005 kolme Massachusetts Institute of Technologyn opiskelijaa halusi testata, miten helppoa on tieteellisen tutkimuksen saaminen julkisuuteen. Ryhmä loi SCIgen-ohjelman, joka pystyy laatimaan uskottavalta näyttäviä tutkimuksia aiheesta kuin aiheesta. Opiskelijat panivat ohjelman nettiin vapaasti ladattavaksi. SCIgenin tutkimuksia on jäljitetty satoja, niitä on julkaistu tiedelehdissä ja konferensseissa. Ranskalainen tutkija Cyril Labbé kehitti näiden valetutkimusten jäljityssysteemin, ja hänen keksimänsä haamututkija Ike Antkare oli v. 2010 yksi siteeratuimmista tutkijoista Google Scholar´s-tiedostossa. (www.slate.com)

Tieteellisten tutkimusten tason romahdusta kuvaa myös, että suuri enemmistö tutkimuksista ei ole toistettavissa. ”Tieteellinen näyttö” on tieteellisesti pätevä, jos tutkimus on toistettavissa yhä uudestaan ja tulos pysyy samana. Maaliskuussa 2012 Reuters kertoi hätkähdyttävästä selvityksestä, jossa Glenn Begley tiimeineen tutki 53 syöpätutkimusselostusta – kaikki maailman arvovaltaisimpien lääketieteellisten lehtien julkaisemia – eikä 47 tutkimuksen kohdalla pystynyt toistamaan koetta. Kaikki nämä tutkimukset tulivat arvostetuista yliopistollisista laboratorioista, ja kaikkia pidettiin tärkeinä ja arvokkaina syöpähoitojen tulevalle kehitykselle. ”Työn edetessä tulimme siihen tulokseen, että mitään ei voi ottaa täydestä,” Begley sanoi. (Reuters, Nature-lehti, 28.3.2012). Maailman kunnioitetuimpiin lääketieteellisiin lehtiin kuuluvan British Medical Journalin (BMJ) päätoimittaja Marcia Angell, MD, erosi toimestaan havaitessaan, ettei voinut enää luottaa lehdelle lähetettyihin tutkimusartikkeleihin johtuen lääketeollisuudessa vallitsevista korruptoituneista, hyötyä tavoittelevista vaikutteista ja eturistiriidoista lääketeollisuuden ja Amerikan Ruoka- ja lääkeviraston FDA:n välillä. (http://www.theguardian.com)

Skepsiksen ideologisesta valinnasta kertoo, ettei ”kriittistä ajattelua edistävä” tieteen puolustaja Skepsis koskaan kyseenalaista tätä korporatiivista tiedettä.

Miksi juuri luontaishoidot?

Tiede ja teollisuus ovat korvanneet yleislääkärin, joka ennen yleensä oli humaani, sosiaalisesti tietoinen ihminen, sanoo Walker (s.24). Nyt lääketiede lähes pelkästään kokeilee ihmismassoilla. Lääkäri on ajautunut tiedemiehen rooliin: potilaana ei enää ole ihminen, vaan ihmisorganismin normatiivinen tieteellinen tila, jonka ”epänormaaliudet” korjataan. Se tapahtuu yleensä kemiallisesti, solutasolla. Samalla lääketeollisuus on onnistunut painostamaan yhteiskuntaa, niin että on luotu lakeja ja säädöksiä, jotka yleensä estävät lääkäreitä hoitamasta potilaita millään muulla kuin lääkkeillä tai kirurgialla.

Luontaishoidot sen sijaan näkevät ihmisen yksilöllisenä kokonaisuutena, jossa elämänrytmit vaihtelevat ja ovat alttiita ympäristön tapahtumille, jossa mieli, henki ja ruumis ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Hoitotuloksia on vaikea mitata pitoisuuksina tai rajattuina reaktioina, ne ovat usein subjektiivisia ja yksilöllisiä eivätkä helposti toistettavissa samankaltaisina, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia. Monet tiedemiehet pitävät luontaishoitoja irrationaalisina, koska ne eivät diagnoosiltaan tai hoitoina asetu yksinkertaisen oire-syy-seuraus-ajattelun rajoihin. Luontaishoitoja onkin tutkittava toisin tieteellisin menetelmin kuin luonnontieteiden käyttämät satunnaistetut kaksoissokkokokeet.

Toinen syy luontaishoitojen joutumiselle skeptikkojen paljastuslistalle on taloudellinen. Lääketeollisuus harjoittaa vahvasti taloudellista voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa. Terveysala on yksi maailman suurimpia markkinoita, ja lääketeollisuus onkin kehittynyt kaikista teollisuusaloista parhaiten voittoa tuottavaksi. Se on tuottoisampi kuin autoteollisuus tai aseteollisuus. Rikastuessaan se voi samalla esiintyä ihmiskunnan suurena hyväntekijänä, hengenpelastajana, jota valttikorttia muilla teollisuudenaloilla ei ole ainakaan yhtä selvästi.

Lääketeollisuuden aktivoituminen etujensa aggressiiviseksi puolustajaksi tapahtui 1980-luvulla, aikaan jolloin luontaishoitojen suosio kasvoi voimakkaasti teollisuusmaissa. Luontaishoidot eli CAM-hoidot (Complementary and Alternative Medicine) tähtäävät potilaan paranemiseen, toisin kuin biomedisiiniset lääkkeet, joiden tarkoitus on pitää oireet kurissa. (Tri Kaija Helin, 21.11.2013, Lääketietokeskuksen seminaari). Potilaan parantaminen taas ei ole kestävä liiketaloudellinen malli (liikepankki Goldman Sachs neuvoessaan lääketeollisuuden biotekniikan edustajia; https://www.wddty.com/news/2018/04/drug-companies-wouldn´t-…; www.cnbc.com/2018/04/11/goldman-asks-is-curing-patients-a-sustainable-business-model.html). Jokainen parantunut potilas merkitsee lääketeollisuudelle menetyksiä. Sairauden kroonistuminen taas on luonnollisesti suotuisaa kehitystä.

Luontaishoitojen harjoittamisella ei voi kerätä voittoa niin kuin lääkkeiden myynnillä. Sairauden ennaltaehkäisy, sairauden alkuperän ymmärtäminen eivät ole siirrettävissä voiton maksimointiin. Monet hoidoissa käytetyt yrttirohdokset tai hoitoaineet eivät ole patentoitavissa. Luontaishoidot ovat vain menestyksekkään liiketoiminnan haitallisia kilpailijoita, jotka vievät lääkeyrityksiltä asiakkaita. Siksi ne ovat joutuneet lääketeollisuuden hävitettävien listoille, homeopatia peräti jo 1800-luvulla.

Aikaisemmin korporatiivisella teollisuudella oli varsin rajallista lobbausta lähinnä asbestin ja tupakan puolustuksessa. Asbestilla ei ollut haitallisia vaikutuksia terveyteen, ja tupakointia suositeltiin raskaana oleville naisillekin, koska se piti painon kurissa, auttoi ruoansulatusta ja helpotti taipumusta hysteriaan. 1980-luvulta lähtien lääketeollisuuden lobbaus on kasvanut tähtitieteellisiin mittoihin rahassa ja aktiivisuudessa mitattuna. Lääkeyritysten tutkimuskulujen sanotaan enää edustavan 1 % niiden myynninedistämiskuluista. Lobbaus on myös kannattavaa. The Sunshine Foundation kertoi vuonna 2015, että Yhdysvalloissa lääketeollisuus sai jokaista poliitikoille annettua miljoonaa dollaria kohden 77,5 miljardia dollaria sijoitustuottona (return of investment ROI). (http://sunlightfoundation.com, http://www.zerohedge.com)

Kansainvälinen Skepsis pyrähtelee näissä rahavirroissa äänekkäänä vahtikoirana, joka käyttää välineinään huumoria, hyväntuulista pilaa ja arvovaltaisia sanoja tiede ja kriittinen ajattelu. Samalla se tukee epähumaaneja ja epädemokraattisia tavoitteita kuten terveydenhoidon valinnanvapauden kaventamista ja korporatiivisen vallankäytön lisäämistä. Ne ovat jo johtaneet itsenäisen tieteellisen tutkimuksen ennennäkemättömään korruptoitumiseen ja miljoonien ihmisten sairauden kroonistumiseen ja kuolemaan.

Skepsis puuhamiehenä

Valitsen tähän vain muutamia esimerkkejä konkretian lisäämiseksi. Martin J. Walkerin kirja Dirty Medicine tarjoaa niitä lisää.

Entinen taikuri, englantilainen James Randi on ollut CSICOP:in johtavia jäseniä aina 1980-luvulta asti ja koonnut näinä vuosina omaisuutta ja mainettakin etenkin luontaishoitojen debunkkaajana. Hänen tehonsa perustuu kykyyn luoda mediasirkus valitun aiheen ympärille. Randilla on hänen omien sanojensa mukaan hyviä ystäviä Suomessa, ja Ylen A-Talk haastattelikin häntä, joulupukkimaista myhäilevää miestä, ihailevasti 16.4.2015.

Yksi Randin varhaisimpia harhautustemppuja tapahtui vuonna 1980. Hän lähetti kaksi nuorta miestä, joille hän kertomansa mukaan oli opettanut petkuttamisen taitoja, osallistumaan MacDonnell-laboratorion psyykkisiin tutkimuksiin. Tarkoituksena oli tehdä pilkkaa ja herättää epäluuloja osoittamalla, että tutkimus oli huonosti suunniteltu ja tulokset todennäköisesti saatiin petoksellisin keinoin. Laboratorion testikontrolli oli kuitenkin niin tiukka, ettei nuorten miesten petkutusyrityksistä tullut mitään. Vaikka Randin hanke epäonnistui, hän piti lehdistötilaisuuden ja ilmoitti, että tutkijat olivat antaneet pettää itsensä. Randin huijaus sai suurenmoisen myönteisen vastaanoton lehdissä, televisiossa ja radiossa.

Vuonna 1993 Randi matkusti Nature-lehden päätoimittajan John Maddoxin ja Walter Stewartin (Amerikan NIH) kanssa Ranskaan debunkkaamaan immunologi Jaques Benvenisten, joka oli tutkimuslaitos Inserm Unitin tutkija ja johtaja. Benveniste oli julkaissut Nature-tiedelehdessä artikkelin viiden vuoden tutkimuksestaan, joka osoitti, että suurinakin laimennoksina vasta-aineliuoksissa ilmeni biologista aktiviteettia, jota ei ollut pelkässä vedessä. Tutkimus viittasi siis homeopaattisten lääkkeiden vaikutustapaan. Artikkelin julkaisun ehtona oli ollut, että Benveniste päästäisi retkikunnan tarkkailemaan laboratorioonsa. Hyväuskoinen Benveniste luuli skeptikkoja tiedemiehiksi ja päästi heidät mellastamaan laboratorioonsa muutamaksi päiväksi ilman valvontaa. Tuona aikana ryhmä väärensi Benvenisten tutkimusprotokollan (jolloin tulosta ei enää voitu todistaa) ja julkaisi sitten Naturessa löydöksensä: Benvenisten tutkimus oli huijaus ja hän poti harhoja. Skeptikkomyönteinen The Guardian julkaisi samat tulokset ja leimasi tutkimuksen törkeäksi väärennökseksi. Benveniste menetti työpaikkansa, rahoituksensa ja maineensa eikä enää voinut jatkaa tutkimustyötään.

Randin perustama James Randi Educational Foundation vierailee kouluissa opettamassa nuorisolle tieteellistä ajattelua.

Hiukkasfysiikan tohtori, sittemmin skepsisläinen toimittaja Simon Singh on Skepsis-järjestö Sense About Sciencen luottohenkilöitä. Singh sai kuuluisuutta kampanjoimalla korporatiivisen tieteen puolesta vuosina 2009-2010, tavoitteena kunnianloukkauslain muuttaminen Englannissa. Muutokselle oli tarvetta, sillä mm. juuri Randi ja Singh olivat usein oikeudessa käräjöimässä joko kunnianloukkausten jakelusta tai niiden kohteina. Vuonna 2008 Singh oli kirjoittanut herjaavan jutun kiropraktikoista The Guardianiin, ja kiropraktikkojen yhdistys veti hänet oikeuteen alan maineen mustaamisesta ja kunnianloukkauksesta. Singh voitti jutun ”tiedeyhteisön” eli Skepsiksen, Sense About Science –järjestön ja korporatiivisten bloggaajien taloudellisella ja aatteellisella tuella. Kunnianloukkauslaki lieveni, ja Singh oli näin avannut tien skepsisläisille ”suurempien ja parempien valheiden levittämiseksi kenestä tahansa, jonka kanssa he olivat eri mieltä, ja mistä tahansa järjestöstä, joka uhkasi korporatiivisen tieteen kilpailukykyä”, kuten Walker sanoo (Dirty Medicine, s.119).

Singhin kampanjaan kuului vihjauksia luontaishoitoja edustavista vallankäyttäjistä, henkilöistä ja ryhmistä, jotka sensuroivat tiedettä kunnianloukkausjutuilla tai niillä uhkaamalla. Kampanja herätti mielikuvia pahantahtoisista luontaishoitojen kannattajista, jotka jopa fyysisesti uhkailivat tiedemiehiä. Sense About Scienceen kuuluva toimittaja Tracey Brown: ”Me tarvitsemme todellista yhteisen edun puolustusta…[muuten] kunnianloukkauslait pysyvät ökyvarakkaiden öykkäreiden työkaluina, niiden jotka haluavat vaientaa kritiikin.” (Dirty Medicine, s.119). Todellisen tilanteen kääntäminen päälaelleen on tavanomaista taktiikkaa skepsisläisessä polemiikissa.

Muutama vuosi sitten (2012 – 2014) Simon Singh johti Englannissa yli 20 kuukauden kampanjaa What Doctors Don´t Tell You –lehteä vastaan. Jo vuonna 1989 perustettu WDDTY on ehkä ainoa laatuaan koko maailmassa, se on terveyskysymyksiä käsittelevä lehti joka seuraa kriittisesti sekä lääketeollisuuden että luontaishoitoalan tutkimuksia. Muiden muassa Tesco, brittein SOK, oli ottanut lehden myyntiin lehtihyllyihinsä. Skepsis-sivusto Quackometer julkaisi WDDTY-”kritiikkiä”, koska lehti ”heikensi luottamusta lääketieteen ammattilaisiin”, ja ohjeisti sivuston seuraajia antamaan Tescolle ja muille myyjille palautetta, että lehti saataisiin pois myynnistä. Quackometer luonnehti lehteä sanoilla ”killer magazine”, joka ”antaa hengenvaarallisia terveysohjeita”. Singh ja muut aktiivit skepsisläiset soittivat häirintäsoittoja lehden jakelufirmalle Comagille, järjestivät paheksuvia kirjekampanjoita myymäläketjuille, vainosivat kymmeniä mainostajia tekemällä heistä ilmoituksia ASA:lle (mainostajia valvova järjestö), lähettivät kenttämiehensä piilottamaan lehtiä hyllyjen takaosiin, hakkeroivat lehden nettisivuston ja lähettivät vihapostia lehden facebook-sivuille. Näin WDDTY kertoi lukijoilleen 27.6.2014. The Times julkaisi komean parjausjutun, joka levisi muuhun mediaan. WDDTY:n taloudellinen romahdus näytti jo ilmeiseltä.

WDDTY vetosi lukijoihinsa ja pyysi näitä lähettämään sähköpostiviestejä lehden ulosmyyjille. Lukijat puolustivat lehteä ennennäkemättömän laajasti, lehti pysyi myynnissä ja sen tilaajamäärä jopa kasvoi. Tesco ja muut jälleenmyyjät ilmoittivat uskovansa lehdistön sananvapauteen ja ihmisten oikeuteen saada lukea haluamiaan terveysuutisia. Lehden päätoimittaja kutsuttiin BBC:hen kertomaan lehtensä todellisesta sisällöstä ja oman kantansa parjauskampanjaan.

Singhin kampanja siis epäonnistui Englannissa. Mutta Suomessa kävi toisin.

Kesäkuussa 2016 S-ryhmä ja Kesko, R-kioskit sekä muutamat kirjakaupat ottivat myyntiin uuden lehden, Mitä lääkärit eivät kerro sinulle (MLEKS). Lehdessä oli lyhyitä artikkeleita kansainvälisistä lääketieteellisistä julkaisuista (kuten JAMA, Amerikan Lääkäriliiton julkaisu) ja uutispalveluista (kuten BBC News) sekä juttuja silmäsairauksista, ravintorasvoista, matkustajien rokotuksista, liikunnasta, marjoista, vitamiineista ym. Lehti oli luontaishoitomyönteinen, kuten WDDTY:kin.

Somessa nousi ”kohu”. Ja kohun takaa löytyy mediasotilas Skepsis. Googlaamalla sanan WDDTY voit bongata sivuston Paholaisen asianajaja -blogi ja jutun, jonka päiväys on 7.6.2016. Sivusto kommentoi tuoreeltaan ja aitoon Skepsis-tyyliin samalla viikolla myyntiin tullutta lehteä ja kertoi pahamaineisesta ja vaarallisesta WDDTY:stä. Parjauskampanja tehosi Suomessa salamannopeasti, ja lehti vedettiin myynnistä. MTV uutisoi tästä harvinaisesta lehden takaisinvedosta jo 8.6. otsikolla ”Hämmentävä terveyslehti ilmestyi lehtihyllyihin – S-ryhmä ja Kesko vetivät heti myynnistä”. S-ryhmä ilmoitti syyksi prosessivahingon ja Kesko asiakaspalautteet. Uutinen levisi mediaan laajalti.

S-ryhmä ja Kesko olisivat voineet torjua ulkoisen painostuksen Englannin Tescon tavoin. Tesco ilmoitti, ettei se halua ryhtyä sensuroimaan, vaan kuluttajat Isossa-Britanniassa saavat itse valita, ostavatko lehden vai ei. Suomessa sen sijaan hyvin pieni ryhmä äänekkäitä ihmisiä saneli, mitä kaupan asiakkaat saavat ostaa ja lukea.

Suomen Skepsis ry. myönsi ensimmäisen Huuhaa-palkintonsa 1989 WSOY:lle ”valetieteellisen kirjallisuuden” julkaisemisesta. Kustantaja oli julkaissut astrologiaa ja numerologiaa koskevat kirjat sekä teoksen Terveen elämän salaisuudet. Sen jälkeen palkinto tuli kaksikin kertaa Ylelle epätieteellisistä väitteistä ja taikauskosta. Vuonna 2000 Skepsis tarttui perusteemaansa ja myönsi palkinnon kaikelle uskomuslääkinnälle. Sitä ovat seuranneet eläinten uskomushoito (kyytiä saivat refleksologia, akupainanta, kukkauutteet, aromaterapia jne.), lääkärit jotka käyttävät uskomuslääkintää, Rokotusinfo yksipuolisen ja näennäiskriittisen tiedon levittämisestä, Magneettimedia täysin väärän kuvan antamisesta uskomushoitojen vaikutuksista, Suomen Terveysjärjestö STJ asiantuntijaksi tekeytymisestä ja terveysaiheisen keskustelun hämärtämisestä, Keski-Pohjanmaan kansanopisto pseudotieteellisistä kursseista (reiki, homeopatia, kiinalainen lääketiede), Suomen Energiahoitajat ja vuonna 2018 Otavan tietokirjayksikkö Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä –kirjan ja Ritva Lauraeuksen Homeopatiaa koko perheelle –kirjan uusintapainoksen kustantamisesta. Muita Huuhaa-aiheita ovat olleet mm. tieteellisen ajattelun vastainen aineisto, älykkään suunnitelman teoria, joka kritisoi evoluutioteoriaa, ravitsemus sekä GMO-vapaa Suomi -kansalaiskampanja. – Huuhaa-palkinto myönnetään taholle, joka kunnostautuu pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa, yhdistys kertoo.

Syksystä 2018 luontaishoito ja luontaisterapeutit ovat olleet Suomessa kiihkeän parjauskampanjan kohteena. Kampanja täyttää sanastoa myöten Skepsis-prosessin tunnusmerkit. Media, virkamiehet, muutamat lääkärit, poliitikot, ministeritkin puhuvat uskomushoidoista ja niiden vaarallisuudesta. Koska STM kertoo käynnistäneensä tätä terveydenhoidon alaa koskevan lakiuudistuksen, uskomushoitoja vaaditaan pantavaksi kuriin potilasturvallisuuden nimissä. Media tai jopa STM ei kerro, mistä hoidoista on kysymys, vaan puhuu mustasalvasta ja hopeavedestä, ei kiinalaisesta lääketieteestä ja akupunktiosta tai jäsenkorjauksesta. Myöskään ei kerrota, että luontaishoidot ovat kansainvälistenkin tilastojen valossa erittäin turvallisia. Sekä WHO että EU suosittelevat jäsenvaltioilleen luontaishoitojen integroimista julkiseen terveydenhuoltoon. Miksi? Siksi että ne ovat turvallisia, tehokkaita, kustannustehokkaita – ei kalliita aineita, koneita eikä menetelmiä – ja potilaat kokevat ne miellyttävinä. Sveitsi ja Portugali maksavat jo hoidoista kelakorvauksia luontaishoitojen käyttäjille. Suomessa on 5000-6000 luontaisalan terapeuttia, joiden mainetta ja ammatinharjoitusta parjauskampanja pyrkii vahingoittamaan. Tyypillistä on, että yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta luontaisterapiat eivät pääse mediasulun läpi kertomaan omaa kantaansa. Skepsiksen luoma mielikuva luontaishoidoista on todella lyönyt itsensä läpi.

Media ja Skepsiksen lumo

Skepsis-liike on ehtinyt hioa mediataitojaan 1980-luvulta asti. Se on nimittänyt itsensä tieteen etujen vartijaksi. Sana TIEDE on oivallinen väline, kun halutaan vaikuttaa.

Pohtiessaan tieteen ja scientismin olemusta kirjailija C. S. Wells totesi, että tiede voi myös edistää epäkriittistä taipumusta hyväksyä näkemyksiä, joiden sanotaan olevan tieteen vahvistamia tai jotka kiedotaan ”tieteelliseen” sanastoon. Wells pilkkasi kollegoitaan Oxfordin yliopistossa antaessaan romaanihahmonsa kirjassa That Hideous Strength väittää, että työväenluokkaa on hankala huiputtaa, koska työläiset pitävät muutenkin eliitin kirjoituksia propagandana. ”Mutta hyvin koulutettu yleisö, ihmiset jotka lukevat älyllisiä viikkolehtiä, eivät tarvitse aivopesua. He uskovat mitä tahansa.” ”Tieteeseen” vetoaminen voi olla avain, jolla älykkäät ihmiset saadaan lopettamaan terve kyseenalaistaminen. (John West, C. S. Lewis on Science, Scientism and Skepticism. http://healthimpactnews.com/2014/does-modern-science-hinder-sk…)

Wells käytti esimerkkinä eugeniikkaa eli rodunjalostusoppia, joka sata vuotta sitten edusti tieteen moderneinta kärkeä ja oli tiedeyhteisön yleisesti hyväksymä, vakavasti otettava tiede. Eugeniikan avulla haluttiin parantaa ihmisen geenistöä, mikä johti epätäydellisten kansalaisten, kuten heikkomieliset ihmiset ja aviottomat äidit, joukkosterilointeihin, myös Suomessa ja Ruotsissa. Natsi-Saksan ideologia oli jatkumoa eugeniikalle. Vain sata vuotta sitten me uskoimme eugeniikkaan tieteenä. Itse tiede ei enää usko eugeniikkaan. Mitä meidän halutaan uskovan tieteenä nyt?

Olen jo edellä selvittänyt, millaista tiedettä Skepsis-liike edustaa. Se ei ole tuntemattoman tutkimista avoimin mielin, vaan ahdasmielistä uuden tai erilaisen tuomitsemista tutkimatta. Tiede Skepsiksen käsissä on agendan työväline. Skepsisläiset tuomitsevat luontaishoidot pseudotieteenä, mutta eivät ole saaneet koulutusta luontaishoidoissa, eivät tunne niiden filosofiaa, menetelmiä tai hoitotuloksia. Media suhtautuu heihin kuitenkin kuin he olisivat luontaishoitojen asiantuntijoita ja antaa heille viimeisen sanan.

Siihen vaikuttanee taikasana tiede, mutta myös Skepsis-liikkeen edustajien hyvä esiintymistaito. Kiireinen toimittaja haastattelee mielellään ”asiantuntijaa”, joka on tunnettu, jolta saa selvät vastaukset, joka puhuu hauskasti ja sydämellisesti hankalistakin asioista. Varsinkin jos toimittaja itse ei ehdi lainkaan perehtyä aiheeseen. Lääketieteen professori Juhani Knuuti Turun Yliopistosta on tällainen etevä Skepsis-haastateltava, joka harjoittaa aktiivista uskomushoitojen vastustusta mm. omassa blogissaan. Juhani Knuutin ideoima lääketieteen opiskelijoiden Vastalääke-yhdistys (nimi tangeeraa hauskasti Vastarinta-nimeä) ilmoittaa taistelevansa virheellisiä terveysväittämiä vastaan kriittistä ajattelua edistäen, ja sen jäsenet saavat ”monipuolista viestintä- ja kirjoituskoulutusta”. Psykiatri Hannu Lauerman mediakarismaan luotetaan, hän on ilmaissut huolensa uskomushoidoista jo parinkymmenen vuoden ajan. Välillä Ylen katsoja saa vaikutelman, että toimittajien mielestä Suomessa on vain yksi psykiatri. Ylen aktiivi-skepsisläiset toimittajat ovat tänä talvena erottuneet uskomushoitojen kuriinpanovaatimuksillaan ja ilmoituksilla niiden vaarallisuudesta. Luontaishoitojen edustajaa ei ole kutsuttu vastaamaan moitteisiin luontaishoitojen kannalta.

Ylessä vallitsi ainakin ennen tietyn tasapuolisuuden periaate. Ehkä toimittajat kokevat toteuttavansa tasapuolisuutta, kun he terveysaiheisen ohjelma- tai uutispalan perään kutsuvat paikalle Skepsis-liikkeen edustajan, joka esittää aiheeseen liittyvää negatiivista kritiikkiä. Tähän minulla on oivallinen vastaehdotus, joka itse asiassa on Rupert Sheldraken, katso alla. Toimittaja voi pyytää skepsisläistä kommentoijaa esittämään väitteensä ensin ja antaa viimeisen sanan asianosaiselle, esimerkiksi luontaisterapeutille tai aihetta aidosti tutkineelle tiedemiehelle. Tämä voisi olla katsojillekin virkistävä kokemus. Yleisradion antautuminen Skepsis-liikkeen ideologialle on joka tapauksessa hämmästyttävää. Yle on veronmaksajien rahoittama, ei edes riippuvainen lääketeollisuuden mainostuloista, niin kuin lehdistö usein.

”Media-skeptikkona on helppo olla,” sanoo biologi Rupert Sheldrake, joka on usein ollut skeptikkotrollien hyökkäysten kohteena (http://www.skepticalaboutskeptics.org/examiningskeptics/rup…). ”Saat sanoa viimeisen sanan. Voit sanoa mitä haluat. Sinun ei tarvitse panna vuosia aiheen tutkimiseen. Ja voit samalla itse pysyä kritiikin ulottumattomissa, koska niillä joita kritisoit ei ole oikeutta vastata.”

On ikävää, että media-skeptikot ovat haluttomia todellisiin väittelyihin, joissa väitteet perustellaan hyvän tavan mukaan, asiallisesti näyttöön perustuen. Skeptikot ovat huuhaahaamujahdissa – sana on peräisin Skepsiksen oman sivuston kommenteista – ja valitettavasti median lähes täydellä tuella.

Skepsis haluaa vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Se tekee sen kohdistamalla pyrkimyksensä etenkin vaikuttajiin, niihin ”koulutettuihin”, joista C. S. Wells puhuu. Siis lääkäreihin, lääkäriliittoihin – jotka yleensä ovat tärkeitä skepsis-tukikohtia – poliitikkoihin, tiedemiehiin, virkamiehiin, asiantuntijapaneeleihin, yritysjohtajiin, järjestöihin, säätiöihin ja mediaan. Skepsis on myös etevä somen käyttäjä. Sen tehtävä on pehmittää maaperää, valmistella ja totutella päättäjät ja kansalaiset suurteollisuuden sanomaan: vain me olemme oikeassa. Muut ovat väärässä ja heidät on syytä eliminoida.

Siksi Martin J. Walker näkee pro-korporatiivisen Skepsis-liikkeen uhkana kansan terveydelle. Skepsis-liike puolustaa hyödyn tavoitteluun orientoituneen teollisen tieteen tuotteita ja prosesseja, tieteen jonka lopullisena päämääränä on ihmisen ja hänen terveytensä täydellinen kontrolli. Niinpä sen pyrkimyksenä on hävittää kaikki terveyttä tuovat terapiat, jotka eivät ole sen kontrollissa. Luontaishoidot eivät ole.

Skepsisläisten kyseenalaistaminen ei ulotu heidän omaan skepsismiinsä, niin kuin pitäisi, jos se olisi aitoa kriittistä ajattelua. Siksi Skepsis-liikkeen todellisten, suurteollisuuden hyötyä ajavien tavoitteiden ja tiedettä lamaannuttavan ”tieteellisyyden” kritiikki jää enimmäkseen juuri niiden koulutettujen vastuulle, joihin Skepsis pyrkii vaikuttamaan. Suurelta yleisöltä puuttuvat yleensä ne taustatiedot ja kokemus, joiden avulla Skepsiksen väitteet voisi ”debunkata” eli paljastaa vääriksi. On aika debunkata Skepsis.