KORONAROKOTE ISRAELISSA – tutkijat haastavat ”virallisen” tiedon

Suomessakin on pohdittu mitä oikein merkitsevät ristiriitaiset tiedot, joita meille on tullut Israelin koronarokotuksista ja niiden vaikutuksesta. ”Viralliset” tiedot Pfizerin oman tiedotuksen rinnalla kertovat, miten Pfizeri-BionTechin mRNA-rokote on jo vähentänyt koronatartuntojen määrää. Toisaalta on tullut tietoja sekä huomattavsti lisääntyneistä tartunnoista että kuolemantapauksista juuri rokotuskampanjan ajalta.

Israel aloitti joulukuun puolivälissä 2021 voimallisen rokotuskampanjan, jonka tuloksena maaliskuuhun 2021 mennessä 53 % koko väestöstä oli jo rokotettu Pfizerin koronarokotteella. Kampanjan taustalla on Israelin hallituksen ja lääkeyritys Pfizerin solmima sopimus, joka takasi Israelille miljoonia rokoteannoksia ja Pfizerille tietoja, joita se tarvitsee saadakseen rokotteelleen FDA:n lopullisen hyväksynnän.

Pfizerin koronarokote on, kuten tiedämme, edelleen kokeellinen. Se on saanut FDA:lta pikaisen hätätilahyväksynnän, koska sen tutkimukset ovat edelleen kesken. Siltä puuttuvat siis kunnolliset tehokkuus- ja turvallisuustiedot sekä vaadittavat vertaisarviot. Yhdysvaltain Ruoka- ja lääkevirasto FDA korostaa itse, että rokote ei ole vielä saanut lopullista hyväksyntää.

Kaksi ranskalaista tutkijaa, tri Hervé Seligmann ja insinööri Haim Yativ ryhtyi analysoimaan Israelin terveysministeriön julkaisemaa dataa ja julkaisi tutkimustuloksensa Nakim-sivustolla. (http://nakim.org/israel-forums/viewtopic.php?p=276314) Tutkimus käännettiin heti usealle kielelle ja sai kansainvälisen levityksen uutissivustoilla. Siitä uutisoi myös israelilainen uutissivusto Arutz Sheva 7, IsraelNationalNews.com. (https://www.israelnationalnews.com/News/News,aspx/297051)

Ranskalainen lehti FranceSoir julkaisi etusivullaan artikkelin, jossa lehti haastattelee tutkijoita. Hervé Seligmann on työskennellyt Aix-Marseille-yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tartuntatautien ja trooppisten tautien tutkimusosastolla. Hän on valmistunut Jerusalemin Heprealaisesta yliopistosta ja julkaissut yli 100 tieteellistä artikkelia. Alla oleva perustuu FranceSoirin artikkeliin (Vaccination en Israel: des chiffres de mortalité qui interpellent?, 17.2.2021) sekä IsraelNationalNewsin toimittajan Mordechai Sonesin tekstiin.

Kaikki hyvin ja mitä todellisuudessa tapahtuu

FranceSoir-lehteä kiinnostivat tutkijoiden havainnot ”rokotteen aiheuttamasta korkeasta kuolleisuudesta, kuten jotkut asiantuntijat esittävät”. Haastattelussa tutkijat kertoivat, että Pfizerin rokote aiheuttaa ”nuorissa ihmisissä satoja kertoja korkeamman kuolleisuuden verrattuna koronaviruksen aiheuttamaan kuolleisuuteen ja kymmeniä kertoja korkeamman kuolleisuuden iäkkäissä, kun dokumentoitu koronaviruskuolleisuus sijoittuu ajallisesti rokotuksen läheisyyteen ja lisää siten kuolleisuutta sydänkohtauksen, halvauksen jne. vuoksi.”

Viranomaisten julkaisema data ja ruohonjuuritason todellisuus eivät vastaa toisiaan, tutkijat sanovat. Internetin kautta tulevien sähköpostiviestien ja haittavaikutusraporttien lisäksi tutkijoilla on kolme tietolähdettä. Ne ovat Israelin uutissivusto Ynet, Israelin Terveysministeriön datasivusto ja Yhdysvaltain liittovaltion Rokotehaittojen ilmoitussysteemin VAERS:in (Vaccine Adverse Event Reporting System) datasivusto. Johtopäätöksiään he vertaavat tietoihin, joita he saavat Israelin Terveysministeriöstä informaatiovapauden lain perusteella (Freedom of Information Act).

Tammikuussa 2021 Israelissa tehtiin 3000 rokotehaittailmoitusta, näistä 2900 koski Pfizerin mRNA-rokotetta.

Aikaisempiin vuosiin verrattuna kuolleisuus on noussut 40-kertaiseksi.

Ynet julkaisi 11.2.2021 rokotuksia koskevan artikkelin. Tutkijat kertovat todistaneensa tämän Ynetin artikkelin tiedot paikkansapitämättömiksi. ”Me kokosimme kuolleisuusdatan rokotusajalta, jonka pituus on 5 viikkoa. Näitä tietoja analysoidessamme me saimme hätkähdyttäviä lukuja, jotka osoittavat (Pfizerin) rokotteen aiheuttavan huomattavaa kuolleisuuden nousua.”

Tutkijoiden mukaan ”rokotukset ovat aiheuttaneet enemmän kuolemantapauksia kuin koronavirus olisi aiheuttanut vastaavassa ajassa.”

Haim Yativ ja Hervé Seligmann ilmoittavat, että tämä on heille ”uusi holokausti”, jossa Israelin viranomaiset painostavat kansalaisia rokotuksiin.

He kutsuvat myös asiantuntijoita täydentämään analyysiaan ja aikovat edetä oikeustoimiin havaintojensa pohjalta. Israelin terveysministeriö ei suostunut kommentoimaan artikkelin havaintoja FranceSoirelle.

Tutkijat valittivat myös, etteivät voi välittää tätä elintärkeää tietoa Israelin kansalaisille.

Nakim kirjoittaa sivustollaan: ”Meidän analyysimme tästä datasta selittää, miksi joulukuun puolivälissä 2020 alkaneen massiivisen rokotuskampanjan aikana ja sosiaalisen eristyksen vallitessa päivittäisten, vahvistettujen uusien tartuntatapausten määrä ei laskenut – niin kuin se yleensä tekee sosiaalisen eristyksen aikana – ja vielä tärkeämpää, miksi vakavat ja tehohoitoa vaativat tapaukset ja kuolemat lisääntyivät tuona aikana, joka kesti ainakin kuukauden. Koko pandemian ajan virallinen koronakuolleisuus on Israelissa 5351 (10.3.2021 luku oli jo 5933.) Tästä luvusta 2337 kuolemaa tapahtui aikavälillä joulukuun puoliväli-helmikuun puoliväli eli rokotuskampanjan kahden ensimmäisen kuukauden aikana. ”Rokotukset suosivat kuolemaa”, tutkijat jatkavat. ”Tuona aikana 51,9 % kuolemista koskee 12,5 %:a väestöstä, sitä osaa joka oli jo rokotettu.” Lukuun on vielä lisättävä heti rokotuksen jälkeen tapahtuvat sydänkuolemat ja muut kohtalokkaat tapahtumat, joita ei lasketa mukaan koronakuolemiin. Näiden lukumäärä ei ole tiedossa, ja tutkijat sanoivat parhaillaan selvittävänsä sitä.

Yli 65-vuotiaista rokotetuista 0,2 % eli noin 200/100 000:sta henkilöstä kuoli kolmen viikon aikana ensimmäisen rokoteannoksen saamisesta. Tätä voidaan verrata rokottamattomiin, joiden keskuudessa 4,91/100 000 kuoli koronatautiin samana aikana. Alle 65-vuotiaista molemmat rokoteannokset saaneista 0,05 % kuoli eli 50/100 000, tämä viiden viikon aikana. Rokottamattomista henkilöistä kuoli vastaavana aikana koronatautiin 0,19/100 000.

”Terveysministeriö on tämän jälkeen mystisesti muuntanut kuolleisuusluvun 0,2% luvuksi 0,005 – ilman ainuttakaan selitystä,” tutkijat toteavat. Hämmästyttävää. Painostiko Pfizer ministeriötä?

Rokotuskampanjan alusta jatkuneet rokotettujen kuolemat COVID-19-tautiin näyttävät selittävän, miksi yleinen koronatautikuolleisuus nousee joulukuusta 2020 lähtien.” ”Laskelmamme osoittavat, että valtaosa COVID-19-kuolemista tänä aikana koskee rokotettuja henkilöitä, kuten Terveysministeriön helmikuun alussa julkaisemasta taulukostakin ilmenee.” Tutkijat viittaavat artikkeliin, julkaistu 1.2.2021 Nakim-sivustolla hepreaksi: ”Onko osoitettavissa, että Pfizerin rokote on tänään Israelin ja maailman kohonneiden kuolleisuuslukujen pääasiallinen syy?”.

”Johtopäätöksemme on, että Pfizerin rokote on tappanut iäkkäitä ihmisiä viiden rokotusviikon aikana noin 40 kertaa enemmän kuin COVID-tauti itse olisi tappanut, ja noin 260 kertaa enemmän kuin koronatauti siitä nuorempia ikäluokkia. Otaksumme, että tavoitteena on ollut vihreän passijärjestelmän luominen ja Pfizerin myynnin edistäminen.”

Tutkijat huomauttavat, että todelliset luvut ovat luultavasti vielä paljon suuremmat, koska nämä luvut edustavat vain COVID-19-kuolemiksi määriteltyjä tapauksia lyhyeltä aikaväliltä eivätkä sisällä esimerkiksi sydänkuolemia, tulehdusreaktioita ja muita vakavia tapahtumia, joita on dokumentoituna Nakimin sivuilla ja jotka nekin edustavat vain jäävuoren huippua.

Onko viranomaisista ja poliitikoista tullut lääketehtaiden toimihenkilöitä?

Kansainvälisiä tarkkailijoita on järkyttänyt Israelin hallituksen tapa toimia, miten se ”luotti kansan terveyden Pfizerin käsiin solmimalla lääkeyrityksen kanssa salaisen sopimuksen, joka teki Israelin kansalaisista koehenkilöitä ilman heidän tietämystään ja suostumustaan.”(Vera Shava, https://healthimpactnews.com/2021/are-more-people-being-harmed-by-the-experimental-vaccine-than-from-covid-israeli-population-now-the-worlds-lab-rats-sold-out-to-pfizer/)

Kokeellista Pfizerin mRNA-rokotetta, joka on saanut FDA:lta vain hätätilaluvan, on rokotettu jo monessa maassa Suomea myöten. Yhtä kokeellista Modernan rokotetta ja nyttemmin myös AstraZeneca-Oxfordin rokotetta annetaan jo väestöille WHO:n hätätilaluvalla, Suomessakin. Kokeellinen tarkoittaa, että rokotteen turvallisuustutkimukset ovat vielä kesken eikä sitä ole vertaisarvioitu. Aiemmin lääketieteen etiikka on vaatinut, että kokeellisia lääkkeitä käytetään vain rajatuille koeryhmille juuri siksi, että ne ovat kokeellisia. Ei enää.

Kokeellisuus tarkoittaa myös, että terveysviranomaiset, poliitikot ja hallitukset eivät voi tietää, mikä on rokotteen teho ja miten turvallinen se on. THL on kehunut tekevänsä jokaisen rokotteen kohdalla tarkan hyöty/riski-arvion. Uusien koronarokotteiden kohdalla, joiden teknologia on ennen tuntematon ja tutkimustyö vielä kesken, tämä on ollut ehdottomasti mahdotonta. Silti rokotteet on ostettu ja pantu levitykseen.

Suomen asenne rokotusriskeihin on outo. Kymmenen Euroopan maata on päättänyt toistaiseksi keskeyttää AstraZeneca-Oxfordin rokotteen käytön, koska se on aiheuttanut vaarallisia verihyytymiä ja kuolemantapauksia. Nämä maat ovat Itävalta (sairaanhoitaja kuoli, toinen sai keuhkoveritulpan), Tanska (60-vuotias nainen kuoli, Tanska aikoo tutkia perinpohjin tapauksen), Norja, Islanti, Viro, Latvia, Liettua ja Luxemburg (tutkivat rokotteen verihyytymävaikutusta), Italia keskytti tietyn rokote-erän käytön (meriupseeri, 43, kuoli sydänkohtaukseen heti rokotuksen jälkeen, poliisi, 50, sairastui ja kuoli 12 päivää myöhemmin). Ruotsi keskeytti AZ-rokotteen annon, kun 400 ihmistä oli saanut rokotteen ja 100 sai haittavaikutuksia, jotka tekivät heistä töihin kyvyttömiä. Etelä-Afrikka lopetti rokotteen käytön helmikuussa matalan tehon takia, Ranska, Saksa ja Ruotsi ilmoittivat AZ-rokottteen aiheuttavan enemmän haittavaikutuksia kuin Pfizerin. Britannia jatkaa rokotteen käyttöä, vaikka hallituksen data kertoo AZ-rokotteen aiheuttaneen 43 % enemmän haittaraportteja kuin Pfizerin – näihin kuuluu 77% enemmän vakavia reaktioita ja 25 % enemmän kuolemantapauksia. Miksi Suomi ei voi keskeyttää ohjelmaansa muiden Pohjoismaiden tavoin ja odottaa edes veritukostutkimusten tuloksia?

Viimeistään AstraZenecan tapaus osoittaa empijällekin, että Suomenkaan viranomaiset eivät kanna huolta nimenomaan kansalaisten terveydestä.

Ihmisiä lähes kaikkialla Suomea myöten käytännössä pakotetaan ottamaan koronarokote.erilaisin säädöksin ja ehdoin, pelottelulla ja salailulla. Israelissa se on vihreä passi, jonka saanut pääsee kauppaan ja konserttiin, Ranskassa suunnitteilla oli jokin aika sitten rokotus ehtona julkisten bussien ja junien käytölle. Tai rokotuksen avulla voi säilyttää työpaikkansa tai saa matkustaa ulkomaille…

Mitä Suomen hallitus ja virkamiehet ovat sopineet Pfizerin kanssa? Tai Modernan ja AstraZenecan? Israelin ja Pfizerin sopimuksen mukaan Israel sai enemmän rokotteita ja maksoi niistä kaksinkertaisen hinnan EU:n hintaan verrattuna, ja Pfizer saa tiedot rokotusohjelman tuloksista.(Iltalehti 12.3.2021)

Mitkä ovat Suomen todelliset koronasta johtuvat kuolleisuusluvut? Entä koronarokotuksista johtuvat? Meilläkin hoivakodin äkilliset kuolemantapaukset rokotuksen jälkeen luetaan paikallisen ”äkillisen koronaepidemian” piikkiin.

Kun paikallinen koronaepidemia alkaa rokotuksista, korrelaatiosta vaietaan.

Uhkaillaanko myös meillä sairaaloiden ja hoivakotien työntekijöitä ja johtoa, ettei todellisia tietoja vuotaisi julkisuuteen?

Koronatartunnat ovat meilläkin lisääntyneet rokotuskampanjan alettua jouluna 2020, eivät vähentyneet.

Virkamiehen on hoidettava valtiolta saamiaan tehtäviä tuloksellisesti, tarkoituksenmukai- sesti ja oikeusturvavaatimukset täyttäen, sanotaan virkamieslaissa.

Virkamiesaseman nojalla ei perus- tai ihmisoikeuksia voida rajoittaa.

Viranomaisella on myös tiedonantovelvollisuus.

Jokainen, joka ottaa kokeellisen koronarokotteen, on koehenkilö.

On lain ja ihmisoikeuksien rikkomista, jos koehenkilölle ei ennen rokottamista kerrota kokeen luonteesta ja riskeistä, joita kokeeseen osallistuminen merkitsee hänen terveydelleen.

Tietojen salailu, sensuuri ja pelottelu ovat perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamista.

Koronapandemian aikana ne ovat johtaneet suuriin inhimillisiin kärsimyksiin, sairastumisiin ja kuolemantapauksiin sekä valtaviin aineellisiin tappioihin.

Rokoteteollisuus ja siihen sijoittaneet sen sijaan ovat rikastuneet.

Hallitukset ovat valinneet rokoteteollisuuden tukemisen suunnattomilla tulonsiirroilla, kaikista riskeistä huolimatta. Vaikka virkamies on valtion työntekijä, hänelle jää kuitenkin ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus.

Jätä kommentti

1 kommentti

  1. Topelius

     /  13.3.2021

    Erittäin järkevää tekstiä! Kuinka kauan kestää ennenkuin muutoksia saadaan aikaan?

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Topelius Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*