Kuka olen

Elina Hytönen

Olen vuodesta 1983 toiminut perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeuttina ja opettajana ja myös kirjoittanut kaksi kiinalaisen lääketieteen perusteita käsittelevää kirjaa sekä alan artikkeleita lehtiin ja muihin kirjoihin.

Ennen rantautumista kiinalaiseen lääketieteeseen toimin muun muassa dramaturgina teatterissa ja tv-teatterissa, toimittajana parissa sanomalehdessä, free lance –toimittajana radiossa ja tv:ssä, järjestösihteerinä sekä kulttuurijärjestön toiminnanjohtajana ja sen lehden päätoimittajana.

Opiskeluvuosina olin mm. myyjänä, oppaana, sihteerinä, tulkkina, filminäyttelijänä ja metsätöissä. Olen myös aika kauan sitten kirjoittanut kirjan naisten palkkakysymyksestä sekä äskettäin ohessa esitellyn sotalapsuuskirjan Perhe sodassa 1939-45. Vuodesta 1960 olen kääntänyt nelisenkymmentä romaania ja näytelmiä. Maisteriksi valmistuin 1962.

Jätä kommentti

67 kommenttia

  1. Päivää ja kiitos kovasti kiinnostavasta Aspartaami-artikkelista, jota taannoin lueskelin, olen itse epilepsiaa sairastava nuorehko mieshenkilö ja kun eri paikoissa pitkin Internetiä Aspaartaami on saanut lähinnä moitetta, niin lopetin kyseistä ainetta sisältävien tuotteiden käytön ellei ole ihan pakko niitä käyttää. Eihän haittaa, jos linkitin blogisi omille blogisivuilleni? Se löytyy kirjoittamaltani Aspartaami-sivulta, johon olen koonnut tietoja eri paikoista (tietysti lähteet olen kertonut).

    Vastaa
  2. tonii-chan

     /  26.4.2011

    Erittäin hyvää tietoa olet kerännyt sivuillesi. Voisitko seuraavaksi mitenkään ottaa selvää punariisistä ja sen vaikutuksista? Jatka totta kai samaan malliin! Jaan sivustoasi eteenpäin.

    Parasta Päivää! O(^_^)O

    Vastaa
    • Kari

       /  11.11.2015

      Katsoin vuosia sitten erään dokumentin as(USA) ja siinä FDA, USAn elintarvikevirasto antoi aspartaamille myyntiluvan antoi aspartaamille myyntiluvan kovan painostuksen jälkeen. Ohjelma oli todella mielenkiintoinen, kai siinä eräänä syynä oli sokerittomuus ja aspartaamin halpuus, miksi teollisuus halusi sitä käyttää. Ohjelman lopuksi eräs tutkija, tohtori, sanoi, että heidän kokeidensa mukaan aspartaami kiistatta aiheuttaa Skahden kesken toimittajalle.

      Joku aika sitten luin netistä tutkimuksesta, missä tutkittiin keinotekoisten makeutusaineiden ja sokerin vaikutusta lihomiseen. Tutkimuksen tulos oli, että keinomakeuttajat lihottavat ihan samalla tavalla kuin sokerikin, vaikka niissä ei ole kaloreita lainkaan. Tutkijat päättelivät, että ilmeisesti keinomakeuttajat toimivat elimistössä samalla tavoin kuin sokeri ja siksi ne lihottavat, eli lihominen ei riipukaan välttämättä kaloreista.
      Lisäksi aspartaamista saa syövän.
      Tykkäsin juoda lonkeroita, mutta havaitsin, että halvimmissa S-markettien ja Prismojen lonkeroissa on aspartaamia ja en uskalla enää ostaa sellaisiakaan juomia, missä lukee ”sisältää fenyylialaniinin lähteen”.
      Ajattelin kyllä lopettaa sen lonkeronkin juomisen, kun havaitsin, että se lihottaa aika lailla, eikä siitä ole sen enemmän nautintoa kuin täysrasvaisen maidon juomisessakaan.

      Vastaa
  3. Jaana

     /  22.8.2011

    Hei,
    Kiitos kirjoituksistasi. Luin juuri kolesterolista sekä masennuksesta. Molemmat mielenkiintoisia ja molemmista on lääkärikäyntien yhteydestä omakohtaista kokemusta. Erityisesti tuo masennuskuvio kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta vaikutti omaan silloiseen tilanteeseeni juuri tuolla tavoin järkeenkäyvältä ketjulta! Voiko kuumuuden lisääntyminen tarkoittaa myös fyysistä kuumeilua? Se selittäisi ”mystiset” kuumejaksot, joita minulla myös oli.

    Selvisin (lääkityksen ja) hyvän lääkäri-potilas -hoitosuhteen ansiosta. Lääkärini osasi riittävästi terapoida ja luulen, että tukkeutuneet tunteet pääsivät liikkeelle ja tilanne oikeasti helpottui siitä syystä enemmän kuin lääkkeistä johtuen.

    Kerran vielä Kiitos!

    Vastaa
  4. Hei,
    Etsimme tietoa fluorista ja löysimme linkkisi. Suuri kiitos tiedosta. Heitimme heti hammastahnamme menemään. Pesemme hampaamme ruokasoodalla (minä jatkossakin) siihen asti, kunnes saamme luomutahnaa.

    Kotisivuillamme olen kertonut ekoasioista; omakohtaisista kokemuksista mutta erityisesti Ylen ja Ilmatieteenlaitoksen tutkimusraporteista ym. Kysyisinkin, voimmeko laittaa sivustonne linkin kotisivuillemme? Kiitos, jos voimme.

    Ystävällisin terveisin
    Anneli Näsi

    Vastaa
    • Elina

       /  22.8.2012

      Hei Anneli, anteeksi että vastaan näin myöhään. Olin ensin keväällä laiska ja sitten kesälomilla, ja oikeastaan vasta opettelen tällaisten sivujen käyttöä.
      Ilomielin voit pistää linkin täältä sinne teidän kotisivuillenne.
      Frantsilan Yrttitilalla on hammastahna, jossa ei ole fluoria eikä laureal sulfaattia (toivottavasti muistin sen oikein).Nimi on Yrtin raikas Luonnon hammastahna. Kannattaa mainita että haluaa fluorittoman, koska heillä on nyt rinnalla fluorillinen (! ! ). Yhdistyksemme FinnAcun jäsen joka on hammasläkäri on sitä kokeillut potilaillaan ja sanoo, että se kahden viikon aikana myös helpotti ientulehdusta. Lapsetkin pitävät siitä kokemukseni mukaan.
      Hyvää jatkoa ja kiitos yhteydenotosta! Elina

      Vastaa
    • Hei. Olen tuonut suomeen kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvan ravintolisä tuoteperheen, johon kuuluu fluoriton ja 100% luontaistuotteinen hammastahna. Käypäs tsekkaamassa kotisivujani 🙂

      Vastaa
      • Kari

         /  11.11.2015

        Mitkäs ne sun sivus on….siit kiinalaisesta, onkos se varmasti luotettavaa?
        Olivat tutkineet kai jonkun 50 kiinalaista luomuteetä ja 50 % niistä oli torjunta-ainejäämiä sisältäviä.
        Ja kukas se kirjoittikaan, olikos se Ruokasafka vai kuka, vai oli joku nettiuutinen, että kiinassa ihmislantaa käytetään lannoitteena valkosipulille ja että valkosipulit Kiinassa valkaistaan, mikä se menetelmä olikaan, en muista, niin ne säteilytettiin, säilyy hyvin ja on kauniin valkoisia. Ihmisenlantahan on täyttä ravinnetta ei siin mitään pahaa, elleivät oo sitten saaneet niitä happojäämiä ne ihmiset, millä erottavat kullan niistä tietokoneista, joilla me ensin ylpeilemme ja sitten ne lähetetään Kiinaan hajotettaviksi kivikautisin menetelmin, kun se on meidän siistiin sisätyöhön sopiville länsimaisille arvollemme sopimatonta työtä. Niin, ja sitten se happovesi valuu aina lähimpänä olevaan jokeen ja sieltä edelleen, minne virta vie;(karikurki<@hotmail.com)

        Vastaa
  5. Jenny Kaasinen

     /  26.4.2012

    Haluan Kiittää sinua!Olen itse,asiaan vihkiytymättömänä tosin,aina itse ajatellut ja myös ruumiissani tuntenut että ihmisen tulisi suosia voit,oliviöljyä,kalaa ja luomu lihaa sekä luomu kananmunia ja vihanneksia ja hedelmiä!Artikkelisi rasvoista oli selko kielinen ja helposti sisäistettävä.Sain huomattavan paljon faktaa jota olen kaivannut!kiitos

    Vastaa
  6. dude

     /  10.8.2012

    HEi mahatava mesta. en edes lukenut loppuun fluori asiaa, ja jo olen erittän vakuuttunut että asiallinen mesta on! Kiitos!

    kannustan jos jotain. arvostusta teille. Hyvä.

    Vastaa
  7. Tiina

     /  22.4.2013

    Hei, mielenkiintoista asiaa ainakin kirjoituksessasi maidosta. Kiitos siitä. Miltä alalta olet valmistunut maisteriksi? Jäi jotenkin epäselväksi.

    Vastaa
  8. Ari Nieminen

     /  1.6.2013

    HEI

    Minulla on facebookissa Luonnonmukaisen elämisen ryhmä. Sinulla olisi varmasti meille paljon annettavaa ja voisi syntyä mielenkiintoisia keskusteluja. Mikäli sinulle sopii, olisit ryhmään hyvin tervetullut.
    Ystävällisesti Ari.

    Vastaa
  9. Terve Elina! loistavia tekstejä sulla! Sinun päivityksesi maidosta osui minun silmääni ja luin tekstin ahmien. Olen täysin samaa mieltä mitä kirjotit ja haluaisin juuri vastaavaa tekstiä mediän lehteemme. Olisiko sinulla kiinostusta kirjotella lehteen mm. ravinnosta. miksei myös muustakin. Meidän lehtemme käsittelee lifestylen ja toiminnalisen urheilun saralla myös ruokaa ja terveyttä. Palaile asiaan kun kerkeät! voisin kertoa enemmän vielä vaikka puhelimessa. Numeroni on 0401411181

    Vastaa
  10. Jenni

     /  19.2.2014

    Hei,
    Olen seurannut sivujasi suurella mielenkiinnolla ja saanut monta arvokasta vinkkiä!
    Tämä kysymys koskee juustonkaltaisia tuotteita. Mitä tiedät niistä? Miten niihin tulisi suhtautua? Kiitoksin ja terveisin, Jenni

    Vastaa
    • Elina

       /  13.3.2014

      Hei Jenni, suosittelen juustojen hjillittyä syöntiä, ne kuitenkin ovat varsin limaa tuottavia. Vuohen- ja lampaanjuustot ovat ihmiselle vähemmän haitallisia kuin lehmänmaidosta tehdyt. Näistä viimeisista valitsisin Välimeren maidon juustot, koska niissä proteiinityyppi on se vähemmän ikävä. Jos silti haluaa välillä syödä kotimaistakin lehmäjuustoa, kannattaa ottaa niin täysrasvaista ja käsittelemätöntä kuin löytää. Tämä pätee tietty kaikkiin juustoihin: mahdollisimman luonnollista ja vähän käsiteltyä, ei hylaa, ei vähärasvaisia.

      Vastaa
      • Kari Kurki

         /  11.11.2015

        Minun mielestäni periaatteessa kaikki juustot ovat vähäisessä määrin terveellisiä, niissä tulee taas uusia maitohappoja ja uusia hyviä bakteereita mahaan. Olen syönyt norjalaista keitettyä ruskeaa kutunjuustoa ja se vie kielen mennessään, siihen tulee himo, jos siitä alkaa tykätä, ihan kuin avantouintikin.
        Lampaan ja vuohenjuusto on vain niin kallista, että siihen ei köyhillä ole varaa.
        Itsekin kerran hurahdin tähän kevyt-villitykseen, kun kokonaiskolesterolini oli 7,2. Silloin jätin mm. kaupan lihapullat, makkarat pois, vaihdoin juusto kevyisiin ”kumijuustoihin”, söin beceliä, stanoleita, jätin voin, söin lohta paljon, join vain benecol-maitoa ja benecol-piimää ja kolesteroli aleni 6,3, josta HDL oli 3,0 ja LDL 2,7 ja triglyseridit 0,5 eli kaikki hyvin.
        Sitten, jotain noin 7 vuotta sitten aloin taas ajatella asiaa uudelleen ja siirryin voi-linjalle juon nykyään punaista maitoa, syön rasvaista lihaa, vältän kevyttuotteita, syön lohta ja makrillia, hirvimetsällä makkaraa paistan nuotiossa ja elän THL:n mukaan täysin turmiollisesti ja voin hyvin, kun vain vältän alkoholia, sehän on aikamoinen myrkky ihmiselle, varsinkaan jos ihminen ei syö alkoholin nauttimisen aikana.
        Suomessa vain on vallalla tämä kolesterolipelko, minkä sai aikaan Pekka Puska kai, THL, Kansanterveyslaitos ja Hgin Yliopisto Mikael Fogelholm ja Itä-Suomen yliopiston Ursula Schwab, Sydänliitto ja Diabetesliitto, siis nämä omega6-suosijat, voisiko sanoa Ryhmä Tyydyttymättömät Farisealaiset. THL:lle tuli hätä käteen kun ihmiset alkoivat syödä voita, kolesterolitasot nousivat ja ihmisten kuolleisuus laski, viime ja tänä vuonna ovat siitä huolestuneet, kun margariinin kulutus ja omega6-kasviöljyjen kauppa ei käy, ja statiinikauppa tökkii.

        Mainitsit tuon paremman valkuaisen Etelä-Euroopan maidossa. Olen lukenut siitä, että meillä Suomessa, onko se koko Pohjolassa, entä Saksa, missä menee raja, olisi sitä haitallisempaa valkuaista tuottavia lehmiä, niitä jotka aiheuttavat ihmisille laktoosi-intoleranssia ja Etelä-Euroopan lehmien maidon valkuainen olisi sitä haitattomampaa sorttia. Olenkuullut puhuttavan A- ja B-tyypin valkuaisesta lehmien maidossa. Jos tämä pitä paikkansa, niin sitten meidän pitäisi Suomessa vakavasti harkita sperman tuontia Etelä-Euroopasta taikka sellasesta paikasta, missä on tätä paremman valkuaisen tuottajalehmiä. Siihenhän on nyt hyvät mahdollisuudet, koska meidän lehmiemme siemennystoiminnasta huolehtii nyt Viking Genetics, mihin kuuluvat Suomen, Ruotsin ja Tanskan maidontuottajat.
        Tosin, Suomessa olen usein kuullut, että kun laktoosi-intolerantikso diagnosoitu ihminen alkaa juoda sellaista maitoa, mitä on tuottanut vain kuivaa heinää syönyt lehmä, niin oireet ovat hävinneet. Sellaista lehmää on Suomesta vaikea löytää.

        Vastaa
        • Kari Kurki

           /  11.11.2015

          Jatkan äskeistäni, kun piti laittaa se julkaisuun, ennen kuin hukkuu näppäilyvirheeni takia.

          Kävin muuten Italiassa matkalla vaimoni kanssa ja tutustuimme Parmesane-juuston valmistukseen. Juusto tehtiin käsityönä suurissa ammeissa ja sitä oli mielenkiintoista katsoa. Meille kerrottiin, että parmesane-juustoa tuottaville lehmille annetaan vain kuivaa heinää. Sitten kävimme tilalla, missä tätä kuivaa heinää tehtiin. Todellakin, tilalla oli tornimaiset heinänkuivurit ja heinät kuivattiin koneellisesti ja tehokkaasti. Periaattteessa sama menetelmä olisi mahdollista Suomessakin.

          Ja, sitten tämä maidon homogenointi, eli erisuuruisten pyöreiden maidon rasvapallojen särkeminen, sen sanotaan aiheuttavan laktoosi-intoleranssia. Lisäksi olen kuullut, että kun rasvapallot rikotaan pieniksi, siten, että ne ovat kokomaidossa, niin että ne menevät verisuonten läpi ja aiheuttavat näitä plakkeja, tämä on jo 40 vuotta vanha tieto.

          Mutta, se tärkein: Olen lukenut, mml Lootuskukka-sivulta, että maidon homokysteiini on tärkein merkkeri infarktiriskin määrittämisessä. Mitä korkeampi homokysteiinipitoisuus on, sitä suurempi on infarktiriski. Homokysteiiniä ei Suomessa mitata normaalisti, muuta kuin HUS:ssa, eivätkä lääkärit edes tiedä, mikä on homokysteiini. Minulta se mitattiin pyynnöstäni ja arvo oli 8, eli todella hyvä. Suomessa viitearvo on 5-15, mikä Tohtori Tolosen mukaan on liian korkea, hänen mielestään ylärajan pitäisi olla 11, ja jos se on korkeampi, infarktiriski kasvaa exponentiaalisesti.

          Vastaa
  11. Antero Takkala

     /  7.3.2014

    Kiitos Elina niin monista terveysjutuistasi. Olen jakanut tietojasi ystävilleni, kaikilta heiltä suur+kiitokset SINULLE. Urheijamme tarvitsee tietoa sinun olemassa olostasi, muuten he kukistuvat idioootti oppineiden aivopesuuun.

    Kiittäen Patriootti Antsa

    Vastaa
  12. Ilona

     /  29.5.2014

    Hei Elina! Löysin tieni sivullesi tutkiessani aspartaamin vahingollisuutta terveydelle. Aivan loistavat sivut! Kiitos hyvästä tiedosta.

    Vastaa
  13. Irene Koivumäki

     /  29.5.2014

    Hei, mainitsit jossain kirjoituksessasi Suomesta saatavasta ”kuivatusta sokerin mehusta” niin mistä sitä saa ostaa?

    Vastaa
    • Elina

       /  11.4.2015

      Siinä ilmeisesti oli puhe kuivatusta sokeriruoon mehusta eli ns, intiaanisokerista, jota saa luontaistuotekaupoista.

      Vastaa
  14. Paula Kämäräinen

     /  29.6.2014

    Voiko 85-vuotauas äitini vielä saada apua kolmoishermosärkyyn kiinalaisesta lääketieteestä?
    Hän on kärsinyt ainakin 20v kovista pääkivuista ja erilaiset kovat lääkistykset
    vievät toimintakyvyn.. huimausta, kaatuilua, masennusta, haluttomuutta ajatteluun jn e

    Vastaa
    • Elina

       /  11.4.2015

      Kiinalaisen lääketieteen akupunktuurista on saatu hyvä apu moneen kolmoishermosärkyyn, voin kertoa myös omasta kokemuksestani akupunktuurikkona.

      Vastaa
  15. Henkka

     /  21.8.2014

    Tässä yksi juttuvinkki lisää. Ultraääni vahingoittaa sikiöiden aivoja:
    http://www.wakingtimes.com/2013/10/11/ultrasound-causes-brain-damage-fetuses-study/
    Taustalla tuossa on tieteellinen tutkimus.

    Vastaa
  16. Leena

     /  21.8.2014

    Hei, lueskelin tuota rokotusjuttua ja ihmettelen nyt että onko timerosaali sama kuin tiomersaali joka on todettu minulla allergian aiheuttajaksi? Sen myötä vaihdettiin amalgaamipaikat pois ja poskien sisäpuolten limakalvovaurioit paranivat.

    Vastaa
    • Elina

       /  11.4.2015

      Ne ovat sama asia, eli säilöntäaine, jossa on elohopeaa. Hauska kuulla, että amalgaamien poisto auttoi.

      Vastaa
  17. Eva Lahonen

     /  3.11.2014

    Oletko lukenut Hesarin tänään, 3.11.

    … Ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen kumoaa työkseen ihmisten vääriä käsityksiä ja huoltoa.

    Harmittavia harhaluuloja

    … E621 … haitoista ei edelleenkään ole tieteellistä näyttöä

    E951 rotilta jotka eivät saaneet aspartaamia, löyty yhtä paljon syöpäkasvaimia

    jne.

    Vastaa
  18. Marja

     /  9.1.2015

    Frantsilan yrttitilan luomuhammastahna
    ikävä kyllä sisältää karrageenia, joka on syöpää aiheuttava.

    Vastaa
  19. Leena

     /  16.3.2015

    Hei Elina !!

    Oikein lämmin kiitos fluori artikkelista. Löysin itselläni olevan vaivan siitä. Sellaisen, että molemmissa näkökentissäni on yksi leijuva tosi pieni ihankuin pölyhiukkanen tai joku sen tapainen leijumassa koko ajan. Yhdistän sen artikkelissa olevaan. Joten jos Boori on fluorin vasta-aine, niin täytyypi ostaa Boori- ravintolisä, jotta saisi elimistössä olevan fluorin pois. Viekö Boori fluorin pois elimistöstä ja samalla sitten näkökentissä olevat ihan pienet leijuvat pölyhiukkasen molemmista silmien näkökentistä ?? Olenko oikeassa tässä asiassa ? Onko tietoa ko. asioista ? Olen käyttänyt jo melko pitkään luonnomukaista hammastahnaa, jossa ei ole lainkaan fluoria. Lisäksi olen juonut ja juon vain suodatettua ja hapellista vettä ( erinomainen veden puhdistin kotonani ! Elina !! Lämmin kiitos jo etukäteen vastauksestasi.

    Vastaa
    • Elina

       /  11.4.2015

      Hei! Voithan ottaa kuurin booritabletteja, boori on joka tapauksessa hyväksi luuston aineenvaihdunnalle. Näkökentässä leijuvat ”roskat” voivat johtua monesta asiasta, yleensä ne liittyvät maksan kuntoon ja veren määrään. Kannattaa syödä verta lisääviä ja maksan terveyttä edistäviä ruokia kuten kaikki vihreälehtiset (kypsennettyinä), nokkonen, pinaatti ym., rusinat, viikunat, taatelit, rypälemehu, persilja.

      Vastaa
  20. Henry

     /  22.4.2015

    Moro,

    Mietin tuossa kun luin noista aspartaamista ja fluorista. Että millainen mehu olisi parasta juotavaa? Millaista maitoa meidän pitäisi juoda? Millainen hammastahna olisi paras millä puhidtsaa hampaat jotta sen voi tehdä turvallisesti?

    Vastaa
    • Elina

       /  24.7.2015

      Mahdollisimman luonnollista mehua, jos mehua joskus tarvitsee. Jokapäiväistä mehun juontia en suosittele, varsinkaan kylmänä, se heikentää ruoansulatuksen energiaa eli tehoa. Tumma rypälemehu lisää verta, se on veren vähyyttä potevalle hyödyksi. Maitoa ei yleisesti ottaen tarvitse juoda ollenkaan, ei lastenkaan. Hampaiden pesuun on hyvä yhdistelmä tämä: jähmettynyttä kookosöljyä hammasharjalle, ripaus ruokasoodaa päälle. Hoitaa myös ientulehdukset pois eikä ole vaarallista niellä, päinvastoin. Jollei jaksa tehdä sitä joka päivä, välipäivinä harjaus pelkällä vedellä.

      Vastaa
  21. Esko Korhonen

     /  23.4.2015

    Hei! Minulla on myös tuollaiset pisteet näkökentässä. Olisi kiinnostava tietää, miten maksan kunto ja verimäärä liittyvät noihin. En epäile ollenkaan asiaa, mutta tietääkseni maksani on aivan erinomaisessa kunnossa ja verimääränikin on aivan samalla tasolla kuin ennen noiden pisteiden ilmaantumista. Mitä tarkoitat verimäärän kasvattamisella? Kysyin asiaa lääkäriltäni ja hänen mukaansa ihmisen veritilavuus säilyy melko samana ruokavaliosta riippumatta. Hän myös epäili, että pisteet liittyvät ongelmiin itse silmässä tai mahdollisesti niiden syy voi olla myös neurologinen. Kieltäydyin kaikesta hoidosta, sillä olin lukenut tämän kirjoituksesi, mutta nyt asia mietityttää. Mitä mieltä olet? Pitäisikö minun uskoa lääkäriäni?

    Vastaa
    • Elina

       /  24.7.2015

      Kysymys on maksasta kiinalaisen lääketieteen näkökannalta. Siinä maksalla on monta funktiota, joita länsimaisessa lääketieteessä ei ole. Yksi niistä on ”veren talletus”, mikä käytännössä tarkoittaa, että kun verta on tarpeeksi, maksan funktiot veren suhteen toteutuvat hyvin. Silloin jänteet ovat notkeat ja vahvat, ei kireät, ja esim. näkökyky toimii, ts. silmä jaksaa katsoa ja nähdä. Jos verta on liian vähän, voi yhtenä oireena ilmetä musta pilkku näkökenttään. Silloin auttaa akupunktuuri, jolla parannetaan veren- ja energiankiertoa itse silmään ja vahvistetaan niitä sisäelimiä jotka tuottavat verta, kuten perna-mahalaukkua ja munuaisia. Ruokjavaliolla on tärkeä osuus. Veren vähyydellä on useita kliinisiä oireita, joiden perusteella se voidaan todeta. Länsimainen lääketiede ei kiinnitä siihen puoleen huomiota, sitä kiinnostaa verimassan koostumus.

      Vastaa
  22. Riku

     /  9.5.2015

    Joulukuussa oikean käden hermo jäi ilmeisesti puristukseen ja tulehtuikin. Peukalo oli ensin lähes tunnoton ja käsi varsin kankea. Olen ottanut jo ainakin 20 akupunktiohoitokertaa, neulahoitoa ja tuina-hierontaa a 40 minuuttia kiinalaiselta fysioterapeutilta. Peukaloon on palautunut tunne, mutta ei voi sanoa, että käsi olisi täysin terve vielä. Leikkaushoitoa en halua missään tapauksessa, onhan käsi jo toimintakykyinen. Mietityttää vaan, kuinka kauan hoitoja tulee jatkaa ja onko kyseessä pysyvä vaiva?

    Vastaa
    • Elina

       /  24.7.2015

      Suosittelisin toisen akupunktuurihoitajan kokeilemista, kun olet jo noin runsaasti hoidattanut samalla. Katso FinnAcun sivuilta itsellesi sopiva terapeutti, mieluummin sellainen jolla on pitempi kokemus. Kannattaa joka tapauksessa hoitaa asia niin pitkälle kuin mahdollista nyt, ettei tila kroonistu enempää. Menestystä!

      Vastaa
  23. Jenni

     /  14.7.2015

    niin minkä alan maisteriksi olitkaan valmistunut?

    Vastaa
    • Elina

       /  24.7.2015

      Kielimaisteriksi. Sittemmin olen erikoistunut kiinalaiseen lääketieteeseen.

      Vastaa
  24. Tapani Lehto

     /  1.11.2015

    Moikka,
    sappikivistä etsin tietoa, ja tietysti apua.Kiinalainen lääketiede kiinnostaa (lääkkeet ei) mutta en ole löytänyt täältä ketään joka tutkii/hoitaa akulla.

    Vastaa
    • Elina

       /  31.12.2015

      Hei Tapani,
      katso finnacun sivuilta, niin löydät mahd. lähellä asuvan kiinalaisen lääketieteen terapeutin, jolla on kunnon koulutus.

      Vastaa
  25. Kirsi Lehtonen

     /  16.12.2015

    Haluaisin saada sinuun yhteyttä. Tyttäreni on saanut hpv rokotteen ja on sairastunut. Mikä avuksi?

    Vastaa
    • Elina

       /  31.12.2015

      Hei Kirsi,
      voisitko jättää facebookiin nimelläni y-viestin? Tarvitsisin s-postisoitteesi. Muuten olen kyllä puhelinluettelossa.

      Vastaa
  26. Saara

     /  11.2.2016

    Soijaa käsittelevä artikkeli on kerrassaan loistava. Oli hienoa saada lukea tuosta aiheesta asiallista tekstiä. Itse vuosia sitten ensikertaa soijarouheesta intouduin tekemään makaroonilaatikkoa, missä korvasin tavallisen jauhelihan soijarouheella. Ensi maistelujen jälkeen tulin siihen tulokseen ettei se ollut ihmisen ruokaa lainkaan. En kuitenkaan koskaan saanut vastakaikua vegaani tai kasvissyöjä ystäviltäni kun kyseenalaistin tofut ja soijamakkarat. Vegaaniliitto lobbaa soijan puolesta esim. syövänhoitajana.http://vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/soijan-terveysvaikutukset Mistä lienevät informaationsa saaneen. Mutta kasvissyönti onnistuu hyvin ilman soijaakin. Puolesta ja vastaan on paljon väittämiä, on siis parasta luottaa omiin vaistoihin ja jättää soijatuotteet kauppaan. Mutta siis kiitos vielä artikkelistasi.

    Vastaa
  27. sirpa ilola

     /  22.7.2019

    Elina Hytönen: SAK:n toimiston hallinto-osaston sihteeri, ja SKDL:n ns SAK:n sihteeri Simo Elomaan sihteeri. Päätyönään kirjata SAK:n hallituksen päätökset.

    Olimme samaan aikaan – hetken – vain.

    Elina kirjoitti kirjan matalapalkkaisista naisista, ja itsekin osallistuin vain kirjoittamalla nimeni hänen laatimaansa ns julkilausumaan, jossa moititiin ay-liittojen saamattomuudesta hoitaa matalapalkkaisten naisten asiamme.

    Paavo Lipponen ärähti, ja Esa Mästi tuli tiedustelemaan, että miksi olen allekirjoittanut tämän paperin. No, muuten vaan rakas Esa.

    Terveisiä , Sirpa

    Vastaa
    • Elina

       /  15.6.2020

      Mainiot terveiset, Sirpa! Muistankin sinut, johtuu varmaan myös iloisesta nimestäsi.
      Hyvää ja vahvaa jatkoa!

      Vastaa
  28. Toni

     /  11.8.2020

    Toivottavasti Carlos Castanedan viimeiseksi jäänyt kirja, ”The Active Side of Infinity” käännettäisiin mahdollisimman pian suomeksi. Olen kysynyt asiasta kolmelta eri kustantajalta, mutta heillä ei ole halukkuutta kääntää ja julkaista kirjaa suomeksi. Castanedan kirjoja on tietääkseni sinun lisäkseksi kääntänyt Raija Mattila sekä Tuija Turpeinen (Ma Dhyan Chanda). Olisiko sinulla vielä halukkuutta kääntää em. kirja? Castanedan kirjoista julkaistiin myös koostekirja nimeltä ”The Wheel of Time” (sisältää otteita kahdeksasta ensimmäisestä kirjasta). Entäpä, tiedätkö suunnilleen, paljonko kirjan (tai kahden) kääntäminen nykyään maksaa?

    Vastaa
    • Elina

       /  14.12.2020

      En ole useaan vuoteen kääntänyt kirjoja, joten en tiedä nykyisiä taksoja. Mutta niistä saa selvää esim. Suomen kääntäjien ja tulkkien yhdistyksestä. En ole edes lukenut Castaneda viimeistä. Täytyy varmaan tilata.

      Vastaa
  29. Irmeli

     /  15.11.2020

    Oikein hyvää tietoa on sivuillasi, kiitos. Näin yhden TV-haastattelun, jossa keskusteltiin rokotteista, olit siinä mukana. Aivan uskomatonta, mitä kaikkea ihmisille EI kerrota rokotteiden haitoista. Ja tuossa haastattelussa THL:n rokote ylilääkäri vieläpä valehteli placebotutkimuksista, oikeita placebotutkimuksia ei oltu tehty. Tällaisena aikana kirjoittamasi kirja rokotteista on kultaa kalliimpi!

    Vastaa
  30. Heini

     /  19.12.2020

    Hei!

    Kerrot artikkelissasi:

    ”Kun Japanin Lääkevalvontavirasto tutustui tutkimukseen 2013 ja vertasi sen tuloksia oman maansa tilastoihin, Japanin hallitus ja terveysviranomaiset päättivät 2014 lakata suosittelemasta HPV-rokotuksia. Kun Japanin Lääkevalvontavirasto tutustui tutkimukseen 2013 ja vertasi sen tuloksia oman maansa tilastoihin, Japanin hallitus ja terveysviranomaiset päättivät 2014 lakata suosittelemasta HPV-rokotuksia.”

    THL:n sivuilla kerrotaan:
    ”HPV-rokotuksia ei ole keskeytetty Japanissa. Aktiivisesta kampanjoinnista tosin luovuttiin vuonna 2013, jolloin päätettiin selvitellä mediassa esitettyjä väitteitä. Muut maat eivät ole muuttaneet HPV-rokotusohjelmaansa Japanin toimintatavan vuoksi. Myös WHO:n rokotusturvallisuuskomitea selvitteli Japanin tapausta keväällä 2014 ja suositteli rokotusten jatkamista.
    WHO:n rokotusturvallisuuskomitean lausunto

    Japanin terveysviranomaiset ovat aiemminkin keskeyttäneet useiden eri rokotteiden, esimerkiksi pneumokokkirokotteiden, käytön mediakohujen vuoksi. Selvityksen jälkeen rokottamista on yleensä jatkettu normaalisti. Arvostetussa lääketieteellisessä Lancet-lehdessä julkaistiin vuonna 2013 japanilaisten tutkijoiden kirjoitus, jossa Japania arvosteltiin siitä, että siellä päätöksiä rokotteiden käytöstä eivät tee asiantuntevat tahot.”

    Mihin kirjoittamasi tieto perustuu?

    Vastaa
    • Elina

       /  29.1.2021

      Japanin HPV-tilannetta seurattiin pitkään eri terveyssivustoilla ja mediassakin. Ehkä googlaaminen mercola.comin sivuille auttaisi, voithan myös katsoa mitä antaa prof. Götzsche ja HPV tai healthimpactnews.

      Vastaa
  31. Helena Yläkorpi

     /  8.1.2021

    Hei Elina! Sinun kirjassasi olevat taulukot lastensa ruksien ja keuhkotaudin osalta olisivat kiinnostavia Koronakriittisten sivuilla. Onko sinulla mahdollisuus lähettää ne osoitteeseen: strommer@protonmail.com

    KIITOS!

    Itse olen nyt Turkissa ja sinun kirjasi on Suomessa, joten en voi noita taulukoita lähettää Päiville.

    Vastaa
    • Elina

       /  29.1.2021

      Hei, samoja taulukoita on myös Susanne Humpphriesin kirjassa Dissolving Illusions. Uskon että niitä voit myös käyttää.

      Vastaa
  32. Hei Elina! On perustettu KORONAKRIITISTEN SIVUSTO ja niille sivuille olisi hyvä saada sinun kirjasta taulukot, jotka kuvaavat milloin tarttuvat taudit – tuhkarokko jne. – hävisivät lähes kokonaan ja milloin tulivat rokotteet. Ne todellakin herättävät ajattelemaan asioita uudella tavalla.

    Taulukot voisi lähettää: strommer@protonmail.com
    Päivi Strömmerille

    Minulla on sinun kirjasi, mutta kun olen nyt Turkissa ja kirja on Suomessa, en pysty niitä kopioimaan.

    KIITOS AVUSTASI

    Helena Yläkorpi

    Vastaa
    • Elina

       /  29.1.2021

      Hei Helena,
      mielelläni annan luvan niihin taulukoihin kirjasta. Itse en osaa lähettää niitä mihinkään. Päivi Strömmer saa puolestani tehdä toimenpiteet.

      Vastaa
  33. Hei Elina,
    Voisiko kertoa minulle sähköpostitse oman sähköpostiosoitteesi, niin voisin kysyä Sinulta apua koronarokotustiedotukseen liittyvässä asiassa.
    Terveisin
    Olli

    Vastaa
  34. Emmi

     /  9.4.2021

    Hei Elina!

    En tiedä missä muualla ottaisin yhteyttä, olen lukenut kirjasi rokotteet ja vaiettu tieto ja kiitän sinua siitä. Juuri kävin vielä kirjaa läpi ettei sieltä löytyisi mitään vastauksia kysymykseeni.

    Olen raskaana ja veriryhmäni on rhd-negatiivinen, vauvan veriryhmä on rhd-positiivinen. Niimpä minua neuvolassa ja lääkärissä painostetaan ja pelotellaan että minun tulisi ottaa anti-D suojaus. Netistä löydän vain listan haittavaikutuksista, muuten vain puolesta tietoa… se ei ymmärtääkseni ole kuitenkaan rokotus vaikka annetaankin pistämällä. En aijo rokottaa lastani niin kuin en rokota itseänikään, en nyt vaan tiedä kuinka toimia tämän asian kanssa. En todella haluaisi pistosta ottaa ja minulla on tunne ettei pitäisikään. Pelottelut vaan pistävät pään ja omat päätökset horjumaan. Olisiko sinulls tietoa tästä ja osaisitko auttaa minua asian kanssa? Kiitos jo etukäteen!

    Vastaa
    • Elina

       /  4.7.2021

      Anteeksi viivästys. En tiedä mitä anti-D-suojauspiikki pitää sisällään. En siksi osaa neuvoa. Voin vain kertoa, että olen its rhd-negatiivinen ja saanut kolme lasta, jotka ovat rhd-positiivisia. Sinun kannattaa varmaan toimia oireiden mukaan, jos tulee ongelmia, tee sitten ratkaisu. Olet ehkä jo toiminut näin. Menestystä!

      Vastaa
  35. Taatelin Tallaaja

     /  26.4.2021

    Loistoartikkeli rokotekuolleisuudesta.

    Tahtoisin tuoda julki CDC:n toisen kuolematilaston, jossa normaalioloissa 700 selvittämätöntä/luokittelematonta kuolemaa viikossa. Rokotusten alkamisen jälkeen ja eteenkin VAERS raporttien tyrehtymisen aikoihin tämän kategorian kuolemat nousivat noin 3000 kuolemaan per viikko.

    https://data.cdc.gov/widgets/muzy-jte6

    Vastaa
  36. Anna

     /  1.5.2021

    Hei Elina! Onko sinulla sähköpostiosoitetta? Tai voisitko ottaa yhteyttä. Kiitos!

    Vastaa
  37. Katriina Roikola

     /  24.5.2021

    Kiitos, että ilmoitat olevasi kiinalaisen kansanparannustieteen edustaja, et laillistettu lääkäri.

    Hyvä, että ilmoitat kirjoituksissasi lähteet. Olisi hyvä, jos kirjoittaisit tasapuolisesti myös vastapuolen tutkimustulokset. Tällöin kirjoituksesi herättäisivät luottamusta.

    Vastaa
    • Elina

       /  4.7.2021

      Tuo on mielenkiintoinen kysymys. Koen tehtäväkseni tuoda esiin sitä tutkimustietoa, josta virallinen lääketiede ja terveysviranomaiset sekä media vaikenevat. Myös Facebook ja Google sensuroivat sen tiedon pois, samoin YouTube. Vapaasta keskustelusta ei siis ole kysymys. Toisaalta rokoteteollisuuden tuottamaa ja kustantamaa ja suurten terveysjärjestöjen hyväksymää tutkimustietoa, joka usein valitettavasti on korruptoitunutta, on laajasti saatavilla ihan jokapäivämediankin kautta. En siis koe olevani velvollinen sen näkökannan mainostamiseen. Se edustaa riippumattoman tieteellisen tutkimuksen historiallisen suurta alennustilaa.

      Vastaa
  38. Katriina Roikola

     /  26.5.2021

    Hei!

    Jostakin syystä en edelleenkään löydä vastausta kysymykseeni: Mikä on virallinen lääketieteellinen koulutuksesi (Ei siis kiinalaisen ns. lääketieteen koulutus)?

    T. Katriina

    Vastaa
    • Elina

       /  4.7.2021

      Olen suorittanut sen noin sairaanhoitajakoulutuksen teoriamäärän, joka liittyy kiinalaisen lääketieteen akupunktuurin koulutukseen. Olin myös monta vuotta naimisissa lääkärin kanssa, mikä mielestäni kyllä koulutti sekin. Panisin hymiön, jos se tästä löytyisi.

      Vastaa
  39. Olga Pohjavirta

     /  5.7.2021

    Hei! Olen yrittänyt etsiä Kirsi Lohtajan yhteystiedot netistä mutta valitettavasti tuloksetta. Onko hänellä nettisivut? Tarvitsen kipeästi neuvon pätevän ja osavan akupunktiohoitajan löytämiseksi. Pahoittelut että kuormitan sinua tälla viestillä mutta en tiennyt, mihin olisin asiastani kirjoittanut!

    Vastaa
  40. Anna

     /  21.7.2021

    Hei Elina,

    olen ollut typerä ja mennyt ottamaan tuon koronarokotuksen (yhden annoksen). Häviääkö piikkiproteiini kehostani ikinä? Voinko jollain tavalla estää kokonaan sen huonoja vaikutuksia? Rokotuksesta on nyt noin kuukausi

    Vastaa
    • Elina

       /  6.12.2021

      Ryhdy poistamaan sitä syömällä bromelaiinia ja NAC:ia sekä kversetiiniä, mukaan D- ja C-vitamiinia. Ne myös vähentävät patologista hyyvytmistaipumusta ja tulehdusta.

      Vastaa
  41. Katriina Roikola

     /  12.8.2021

    Hei!

    80-luvulla poliorokote sisälsi elävää taudinaiheuttajaa. Se annettiin pienille lapsille tippoina, aikuisille sokeripalaan imeytettyna. Silloin some ei ollut vielä laajamittaisesti käytössä, enkä ainakaan muista asiasta nousseen minkäänlaista kansanliikettä.

    Yt. Katriina Roikola

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *